Suomen Teknologiakeskusten Liiton ja sen 31 jäsenkeskuksen yhteisenä tavoitteena on kehittää kansainvälisesti vetovoimaisia, huippuluokan innovaatioympäristöjä. Tätä kehitystyötä tehdään tiiviissä vuorovaikutuksessa kumppaneiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
TEKEL-verkoston strategia nostaa keskeiseen rooliin neljä toiminnallista peruspilaria, joiden on oltava vahvoja ja kantavia päätavoitteen saavuttamiseksi. Näitä peruspilareita ovat 1) Erikoistuneet kasvuyrityspalvelut, 2) Luovat toiminta- ja kehitysympäristöt, 3) Edelläkävijyys, sekä 4) Kehitysohjelmat ja hanketoiminta.
– Erikoistuneilla kasvuyrityspalveluilla tarkoitamme esimerkiksi liiketoimintaosaamiseen tähtääviä palveluja, kontakteja osaamiseen ja osaamisklustereihin sekä teknologiansiirtoon liittyviä palveluita, joita verkostomme pystyy tarjoamaan hyvinkin pitkälle räätälöidysti ja yrityskohtaisia tarpeita kuunnellen, kuvailee TEKELin toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen.
Esimerkkejä TEKEL-verkoston tarjoamista erikoistuneista kasvuyrityspalveluista ovat muun muassa laajasti kansainvälistymispalveluja tarjoava Enterprise Europe Network ja ESR-rahoitteinen Pk-yritysten kansallinen kasvuohjelma.
TEKEL-verkoston yrityskehittäjät ovat myös vahvasti mukana viime syksynä käynnistyneessä Teknologiateollisuus ry:n luotsaamassa TRIOplus-hankkeessa. Siinä yrityskehittäjät ottavat yhteyttä 600 yritykseen, käyvät yhdessä yrityksen edustajien kanssa läpi yrityksen nykytilaa ja pohtivat kehittämismahdollisuuksia. Vaiheittain etenevään kehitystyöhön ovat käytettävissä laajasti suomalaisen yrityskehittämistoiminnan välineet ja toimijoiden palvelut, kuten ELY-keskusten tuotteistetut palvelut ja useiden kumppaneiden, kuten Finpron, Laatukeskuksen ja Finnveran palvelut sekä omana kokonaisuutenaan tervehdyttämispalvelut. Alueellisesta toiminnasta vastaa TEKEL ja sen alueellinen organisaatio ja tervehdyttämispalveluista TMA Finland ry.
– TEKEL-verkosto toimii yhdessä valtakunnallisena verkostona, jossa kaikki yksittäiset toimijat tukevat tehokkaasti ja yhdessä teknologiayritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Oleellista toiminnalle on laaja verkostoituminen sekä vahva vaikuttaminen kansallisen innovaatiopolitiikan toteutuksessa ja kehitystyössä. Tämä kokonaisuus muodostaa kansallisen teknologiakeskus-talomme kivijalan, Jääskeläinen tiivistää.
Lue lisää erikoistuneisiin kasvuyrityspalveluihin liittyvistä toiminnoista:
Teksti: Pia Pere-Vanhanen
Kaavio: TEKEL