Hermiasta Kiinaan – ja toisinpäin

Tamperelainen Hermia Yrityskehitys Oy on rakentanut yhteistyötä Kiinaan pitkään. Yhteistyösopimuksia syntyi puolin ja toisin, mutta kunnon sysäyksen kohti konkreettisia tuloksia toivat oikeiden henkilöiden löytyminen ja yhteisyrityksen perustaminen Kiinaan.

Wuxin Oversea Station -edustuston avaaminen Hermiaan. Kuvassa vasemmalta Qiu Wei-Yu, Kari Kankaala, Pekka Jussila, Esko Koikkalainen ja Hang Si.

Hermia Yrityskehitys Oy Tampereella on rakentanut yhteistyötä Kiinaan, lähemmin Wuxiin ja Nanjingiin Shanghain liepeillä, jo vuosien ajan. Varsinainen yhteistyö lähti konkretisoitumaan vasta sitten kun löytyi sopivat henkilöt ajamaan asioita ja perustettiin yhteisyritys Kiinaan. Myös Wuxin kaupungin ensimmäisen ulkomaisen ”Oversea station” -edustuston perustaminen Hermiaan viime vuonna oli suuri askel ja kunnianosoitus kiinalaisilta. Edustuston on tarkoitus tulevaisuudessa toimia myös kiinalaisten yritysten mahdollisena kanavana etabloitua Eurooppaan.

Hermia Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja Pekka Jussila.

Kulttuurintuntemus ja luottamus


Yhteisyritys Nanjing Hermia Science & Technology Co. Ltd työllistää tällä hetkellä Kiinassa neljä henkilöä, joista kaksi on Suomessakin vuosia asuneita Kiina–Suomi-yhteistyön konkareita. Heillä on kontaktit monella tasolla, sekä Suomessa että Kiinassa. Molempien kulttuurien tuntemus vaikuttaakin olevan oleellisen tärkeää, samoin se, että kumppaniin voit aidosti luottaa. Välittäjäorganisaatio, joka kykenee tulkkaamaan vastapuolen todelliset aikomukset ja tarjoukset, on todella arvokas kumppani.

– Uskomme, että luotettava ja erinomaiset suhteet alueella omaava paikallinen kumppani on ratkaiseva tekijä suomalaisen yrityksen menestykseen Kiinan markkinoilla. Näin suurimmat riskit ja kulttuuritörmäykset ovat vältettävissä, kertoo Pekka Jussila, Hermia Yrityskehityksen toimitusjohtaja.

Kiinaan järjestetty seminaarimatka syksyllä 2010 poiki useita yhteistyöehdotuksia osallistuville yrityksille. Tapaamiset venyivätkin monilla yömyöhään ja niissä keskusteltiin ja heitettiin mitä moninaisimpia tarjouksia.

– Matkalle osallistuneista yrityksistä lähes kaikki haluavat jatkaa yhteistyöneuvotteluja. Osa on kiinnostunut tehtaan tai muun yksikön perustamisesta Kiinaan, osa valmistus- tai tutkimusyhteistyöstä sekä rahoittajista, Jussila jatkaa.

Oversea Station -seremonia käynnissä.

Kasvokkain paras


Yhteistyön käynnistäminen Kiinaan vaatii matkustamista, matkustamista – ja vielä kerran matkustamista. Kiinalaiset eivät juuri perusta sähköpostista vaan hoitavat kommunikaationsa mieluummin tavaten kasvokkain. Vaikuttaakin siltä, että Kiinassa käydessä asiat luistavat sellaisella vauhdilla ettei hengähtää ehdi, mutta Suomeen palatessa ei sitten tapahdukaan useaan kuukauteen juuri mitään. Yrityksen, joka haluaa osansa Kiinan markkinoista, on siis syytä olla valmis lähettämään henkilöstöään sinne usein jo ennen varsinaisten liiketoimien aloittamista.  

– Yritysten nimiä emme voi vielä luottamuksellisuussyistä mainita, mutta asiakkaistamme muutama on tällä hetkellä sisällä rahoituksen hakuprosesseissa, ja yksi yritys on jo saanut positiivisen rahoituspäätöksen Wuxin alueelta. Näiden lisäksi ollaan perustamassa yhtä suomalaisomisteista yritystä alueelle, ja yksi kiinalainen yritys käy neuvotteluja parhaillaan Suomeen sijoittumisesta, Jussila kertoo.

Käyntikorttien vaihtoa kiinalaisittain, kuvassa oikealla Pekka Jussila ja Vilho Korkeamäki Hermia Yrityskehityksestä.

Suojaa kopiointia vastaan?


– Kopioinnista voi olla montaa mieltä. Toiset sanovat, että kaikki kopioidaan ennemmin tai myöhemmin. Tiedämme jopa tuotteita, jotka on kopioitu eurooppalaisilta messuilta. Eli itse Kiinaan ei tarvitse edes mennä ja silti saattaa löytää tuotteensa kopion sikäläisiltä markkinoilta. Kopioinnilta suojaa parhaiten jatkuva lisäkehittäminen, johon kiinalaiset kopioijat eivät pysty – kopiotuote on yleensä aina se vanha versio vanhoine ongelmineen.

– Toinen suojauskeino on yhteistyö hallinnon kanssa. Jos hallinto ottaa siipiensä suojaan, se auttaa ja suojelee omiaan. Kasvojen menettämisen pelko on edelleen voimakas motivoija Kiinassa, Jussila naurahtaa.

Kiinailmiö nurinpäin


Hermia Yrityskehityksessä uskotaan Kiinan ja sen markkinoiden merkityksen yhä nousevaan kasvuun tulevaisuudessa. Markkinat ovat jo nyt käsittämättömän suuret, ja oman siivunsa ottaminen sieltä voi merkitä uskomatonta kasvua suomalaiselle yritykselle.


Kiinaa ei pitäisi ajatella pelkästään valmistusmaana, vaan omien tuotteiden kohdemarkkinana. Tulevaisuuden kunnianhimoisena visiona Hermiassa on myös kääntää Kiina-ilmiö nurinpäin; tuoda Kiinasta yrityksiä ja erityisesti sijoittajia Suomeen ja Suomen kautta Euroopan markkinoille.



Teksti: Helena Mustajärvi
Kuvat: Markku Teittinen ja Arttu Kotilainen / Hermia Yrityskehitys Oy

 

(Kuva yllä.) Pala Suomea Kiinassa.

Paluu sivun alkuun