Wasa Logistics laajeni Aasiaan

Konttori Kiinaan


Wasa Logistics oli ensimmäinen Merinovan toimintamallia seurannut yritys, joka aloitti toimintansa Kiinassa. Merinovan avulla yritys vältti turhat liikkeet.

Kiinan-konttori antaa lisää vauhtia Wasa Logisticsin toiminnalle Aasiassa. Kuvassa laivan lastia puretaan Hong Kongissa.

Wasa Logistics on vaasalainen täyden palvelun huolintayritys. Sen erikoisalaa on isojen ja raskaiden tuotteiden projektiluonteinen logistiikka, mutta se ei vierasta myöskään tavanomaisilla kuljetusvälineillä tapahtuvaa vientiä ja tuontia.

Yrityksellä on neljä konttoria Suomessa. Kiina houkutteli, sillä moni sen isoista asiakkaista toimii myös siellä. Näiden palveleminen on helpompaa Kiinasta käsin.

Yrityksen toimitusjohtaja Arne Kultti näki lehdessä Merinovan ilmoituksen, jossa tarjottiin käytännön apua Kiinaan pyrkiville yrityksille. Ilmoitus pysäytti heti, koska asia oli ajankohtainen. Prosessi käynnistyi puhelinsoitolla.

– Kiinaan lähteminen onnistuu tietysti omin päinkin, kun selvittää kaikki asiat, mutta siihen menee paljon aikaa ja vaivaa. Meille Merinovan palvelusta on ollut tavattomasti apua ihan konkreettisissa asioissa, kuten tiedonsaannissa ja lomakkeiden täyttämisessä, Kultti kehuu.

– Jos Kiinassa hakee lupia väärässä järjestyksessä, byrokratia alkaa jauhaa ja papereita tulee bumerangina takaisin. Merinovan prosessin ansiosta meidän ei tarvinnut tehdä yhtään turhaa liikettä, Kultti myhäilee.

Kultti kävi yrityksen työntekijän Kari Anttilan kanssa Shanghaissa tutustumassa paikallisiin mahdollisuuksiin ja Finpron toimistoon.

Kiinasta he saivat paljon käytännön vinkkejä, kuinka kannattaa toimia ja kuinka ei. Jopa neuvottelustrategia ja asioista sopiminen kiinalaisten liikekumppaneiden kanssa poikkeaa melkoisesti suomalaisesta tavasta.

Pesti Shanghaissa


Lokakuussa 2010 Anttila nousi lentokoneeseen ja muutti Shanghaihin. Hän on Kiinan konttorissa ainut Wasa Logisticsin työntekijä.

Hyötypuolia Kiinassa toimimiselle on parikin. Sieltä käsin Aasiassa toimivien asiakkaiden palveleminen on sujuvampaa. Lisäksi Anttila on onnistunut luomaan siellä sellaisiakin kontakteja, joista on ollut suoraan hyötyä Suomen konttoreille.

– Oma mies Shanghaissa on meidän tuntosarvet. Me olemme palveluyritys, joka toimii globaalisti, ja Aasiasta käsin saatu tieto ja asiakaskontaktit auttavat meitä myös täällä, Kultti kiittelee.
Wasa Logisticsilla on Kultin sanojen mukaan Kiinassa vielä honey moon. Mainittavia voittoja ei ole tullut, mutta ei tappioitakaan. Yritys on etabloitumisprosessissa loppusuoralla ja tekee sen jälkeen lopullisen päätöksen Kiinan konttorin perustamisesta.

– Paukutetaan ensin kokonainen vuosi ja katsotaan, mitä jatkossa tehdään, Kultti sanoo. Siihen saakka Kari Anttila on luvannut hoitaa putiikkia ja viihtyä Shangaissa.



Teksti: Timo Kuukkanen
Kuvat: Wasa Logistics Oy

 

(Kuva yllä.) Wasa Logistics on erikoistunut isoihin kuljetusprojekteihin. Potkuri on lähdössä Saksasta Kiinaan, mutta ei vielä tositoimissa laivan perässä.











Paluu sivun alkuun