 | |
Mobiili-evankelista vie uuden oppimisympäristön ilosanomaa
Sendandsee Oy on luonut kolmesti nahkansa. Tekemisen ydin – mobiilimaailman teknisten alustojen kehittäminen – on pysynyt kuitenkin samana palveluinnovaatioiden vaihtuessa. Nyt Sendandsee haluaa mullistaa oppimisen väyliä mobiilin oppimisalustansa avulla. Toimintatapa on verkostomallinen ja suuntana muun muassa Meksiko ja Brasilia. Yhteistyökumppani Portugalista löytyi Enterprise Europe Networkin avulla.
 ”Nopea etenemisemme johtuu siitä, että perusmissiomme on todella hyvä. Ideallemme on kysyntää”, sanoo Aape Pohjavirta. |
– Tämä on Sendandseen kolmas tuleminen. Olemme ikuinen start-up-yritys, sillä toteutamme jatkuvasti uuden markkinan määrittämistä. Kun markkina on kahteen kertaan rapautunut alta, emme ole menneet konkurssiin, vaan olemme vieneet ydinosaamistamme edelleen eteenpäin. Kuin sarjayrittäjä samassa yrityksessä, Sendandseen toimitusjohtaja Aape Pohjavirta kuvailee.
Yritys perustettiin virallisesti vuonna 2003. Ensimmäisessä vaiheessa se toi visuaalisen viestinnän mobiilipuolelle ja rakensi pioneerina globaalia taustakuvabisnestä. Loppukäyttäjät olivat kuitenkin kiinnostuneempia kuvan ja tekstin yhdistämisestä, mikä johti kakkosvaiheeseen – mobiilin julkaisukonseptin kehittämiseen. Yhteistyötä tehtiin mm. Nokian ja urheilumediayhtiö ESPN:n kanssa. Noin vuosi sitten mobiili media-ala jysähti Pohjavirran mukaan seinään. Sendandseella todettiin, ettei mainosrahoitteinen mobiilimedia olisi taloudellisesti tuloksellista kenellekään. Jopa yrityksen lakkautus oli pohdinnassa. Nahka luotiin kuitenkin kolmannen kerran. Kuoriutui idea mobiilista, globaalista oppimisen väylästä.
Kännykkä opettaa matematiikkaa – Halusimme luoda mobiilin oppimisympäristön ja selvitimme, ettei maapallolla ole vastaavaa palvelua käytössä. Näemmekin tässä valtavan mahdollisuuden, Pohjavirta hehkuttaa.
Hankkeen nimi on Ympyra. Siinä Sendandsee tarjoaa perusoppimisalustan, johon voidaan tuottaa sisältöä eri aihealueista. Alussa sisältönä on käytännössä suomalaisen matematiikan perusoppimäärän alku, jota Sendandsee hyödyntää ja visualisoi. Sisältökehitykseen on pyydetty mukaan asiantuntijoita mm. HIIT:sta ja Aalto-yliopistosta. Toisaalta verkostoyhteistyöllä haetaan sisältöön mukaan paikallistuntumaa. – Yhdistämme epäpyhät allianssit: halusimme taustalle vahvoiksi liittolaisiksi Qualcommin, Microsoftin ja Applen, toisaalta taas Maailmanpankin, kristinuskon ja islamin. Toteutuksessa haluamme kumppaniksemme paikallisen operaattorin, uskottavan tahon, jolla on intressi sivistää omaa kohderyhmäänsä. Suomalaisuus näkyy hankkeen arvopohjassa: olemme puolueeton ja riippumaton toimija, Pohjavirta kuvailee. Sendandsee käynnistää Meksikossa ja Brasiliassa parhaillaan hankkeita, jotka sisältävät toimitusjohtajan mukaan 100 miljoonan käyttäjän potentiaalin. Tavoitteena on kehittää 3 – 6 kuukauden aikana alueille mobiilipalveluja kehittävä toimijaorganisaatio. Lisäksi Pohjavirta neuvottelee pian mm. Meksikon suurimman mediayhtiö Televisan kanssa ”pääsystä paikallisiin buu klubbeneihin ja pikku kakkosiin”, mikä tukisi oppimispalvelun eteenpäin viemistä.
Enterprise Europe Networkin kautta yhteistyökumppani Portugalista Teknologiahautomo auttoi hautomoyritystä muun muassa verkottumisessa. Enterprise Europe Network -yhteistyön kautta tie kulki tänä keväänä suureen mobiilialan tapahtumaan Barcelonaan, jossa ennakkoon aikataulutetuissa tapaamisissa sai tavata kiinnostavia potentiaalisia kumppaneita. Kohtaaminen portugalilaisen hautomoyrityksen kanssa johti yhteistyösopimukseen.
– Kehitämme yhteistyössä Take the Windin kanssa ”9+12”-mobiilipalvelukonseptia, joka tarjoaa apua ja tietoa raskaana oleville sekä pienen lapsen äidille. Painon seuranta, terveelliset ruokailutavat, synnytysvalmennus, jopa tiedon välittäminen synnytyksen käynnistymisestä, neuvoja pienen vauvan hoitamiseen… Kumppanimme uskoo vahvasti, että palvelumme avulla lapsikuolleisuus voi laskea merkittävällä tavalla, Pohjavirta kertoo. Idea on Pohjavirran mukaan herättänyt kiinnostusta myös Englannissa, jossa haasteena ovat teiniraskaudet. – Enterprise Europe Network mahdollisti meille kumppanin löytämisen ja aivan uudenlaisen innovoinnin. Sataprosenttinen track record niin sanotusti, Pohjavirta kiittelee.
Missio: koulutuksesta vientituote – Monet yhdistävät mielessään hightechin Piilaaksoon tai vaikkapa muodin Milanoon. Suuri visioni on, että tulevaisuudessa oppiminen yhdistetään Suomeen. Meillä on tekniikkaa, ymmärrystä ja yhteiskunta, jossa opetuksen taso on kova. Millenium-palkinnostakin voitaisiin tehdä opettamisen, oppimisen ja tiedon välittämisen palkinto! Pohjavirta ideoi.
Teksti: Pia Pere-Vanhanen. Kuvat: Sendandsee Oy ja Hurtti Isomeri.
| – Suomessa tunnetusti kaksi asiaa, joissa olemme maailman parhaita: opetuksen taso ja raskaudenaikainen terveydenhuolto. Tätä osaamista haluamme viedä maailmalle, sanoo Sendandseen toimitusjohtaja Aape Pohjavirta.
– Onko ihmiskunta valmis oppimaan uudella tavalla? Kirjojen painamisen keksimisestä meni 300 vuotta, ennen kuin yli puolet suomalaisista osasi lukea.
|
Paluu sivun alkuun |
|
|