Kumppaninhakuun Enterprise Europe Networkin ja OSKEn avulla
Turku Science Parkin kautta Abonano sai tietää myös Pariisissa järjestettävästä nanoteknologia-alan matchmaking-tapahtumasta, jota Enterprise Europe Network ja HealtBIO OSKE -osaamiskeskusohjelma olivat järjestämässä yhdessä.
– Tällaiselle nuorelle yritykselle on vaikeata tavata ulkomaisia potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Yksittäisten toimijoiden yksittäiset tapaamiset voisivat tulla liian kalliiksi. Nyt partneroitumistapahtumassa oli mahdollista tavata monta yritystä samalla iskulla.
Pariisissa Abonano sai kuusi kontaktia, joiden osalta käytiin syvällisemmin läpi yhteistyömahdollisuuksia. Muita kiinnostavia tapaamisia oli lisäksi useita. Erään potentiaalisen kumppanin kanssa on sovittu jatkoneuvottelut Suomeen vielä ennen kesää.
Abonano laati myös Enterprise Europe Networkin Teknologiapörssi-palveluun profiilin ja yhteistyöehdotuksen. Yritys sai myös tätä kautta useampia laadukkaita yhteydenottoja, joiden pohjalta käynnistyi useita keskusteluja.
Hannu Karhun mukaan nanoteknologiaa on jo käytössä kosmetiikasta aina tennismailoihin, musteisiin tai älyikkunalaseihin. Yrityksissä on jo tietoisuuttakin mahdollisuuksista, mutta tekniset edellytykset muutokselle saattavat puuttua. Myös kustannustekijät rajoittavat.
– Maailma on täynnä pintoja, joiden ominaisuuksia voidaan uusilla tekniikoilla parantaa merkittävästi. Urakka on valtava, joten parasta aloittaa työ heti.