Olen tällä palstalla jo aiemmin nostanut esille mittavien kansallisten ESR-hankkeiden yksityisen toteuttajan ongelmia. Esillä on ollut järkevin ehdoin saatavilla olevan välirahoituksen tarve toimijoille, joilla ei ole valtion tai kunnan kassaa käytettävissään. Välirahoitus kun on välttämätöntä hanketoiminnan kulujen kattamiseksi maksatusten välisenä aikana. Se hinta, joka tällä hetkellä muun muassa TEKELin osalta maksetaan toteuttajan tappioksi jäävästä välirahoituksesta, on liian korkea.
Kysymmekin uudelleen: MIKSI työ- ja elinkeinoministeriö ei voi irrottaa esimerkiksi Finnveran hallinnoitavaksi ohjelmakauden kattavaa rahastoa, josta rahoituspäätöksen saanut hanke saisi lainata välttämättömän välirahoituksensa järkevällä hinnalla?
Toinen esille noussut asia on oikaisumenettely ESR-hankkeissa. TEKEL ja sen muutama jäsenkeskus on joutunut tilanteeseen, jossa maksatushakemuksia käsiteltäessä merkittäviä, hakijan mielestä rahoituksen piiriin kuuluvia kustannuseriä on hylätty. Jos hakemuksesta tehdään suoraan päätös hylkäyksineen, jää toteuttajan ainoaksi keinoksi oikaisumenettely ja sen jälkeen hallinto-oikeus. Kun toimijoina emme varmasti tuottamuksellisesti maksatushakemukseen virheitä aiheuta, tuntuisi järkevältä käydä tarvittava keskustelu ennen suoran hylkäyspäätöksen tekemistä ja siten välttää työläs ja työllistävä oikaisumenettely.
Oikaisumenettelyyn liittyen olemme ymmärtäneet, että ainakin Uudenmaan ELY-keskuksen ESR-hallinnossa (joka toimii tietysti ministeriön ohjeistamana) käytäntö on se, että sama henkilö, joka on kertaalleen tietyt kustannukset hylännyt, käsittelee myös asiaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Perusteluna on tietenkin se, että käsittelijä tuntee jo asian.
Eikö tällainen tilanne ole hakijan oikeusturvan kannalta arveluttava? Maksatuskäsittelijöillä on valtava työpaine, mikä näkyy käsittelyajoissa. Jos heitä vielä rasitetaan kasvavalla määrällä oikaisuvaatimuksia ja pian hallinto-oikeuskäsittelyitä, mihin tässä joudutaan? Kärsijä on näissä tapauksissa lähinnä toteuttaja, sillä hallintohan kyllä pärjää.
"Tulevaisuuden innovaatiot eivät kukoista parhaiten nykymuotoisissa teknologiakeskuksissa, vaan laajemmissa kaupunkimaisissa ympäristöissä."
Näin toteavat hyvät ystävämme tohtorit Jukka Viitanen ja Martti Launonen kirjassaan Hubconcepts, joka on herättänyt keskustelua kevään aikana. Selvitystyöhön perustuen he väittävät, että parhaita tuloksia syntyy, kun teknologiakeskittymään yhdistyy mittavia julkisia infrastruktuurihankkeita.
Voidaan tietenkin tarkastella rakennetekijöitä edellytyksenä innovaatioiden kukoistamiselle, mutta ainakin pienessä maassa, jossa maailmanmitan "innovaatiohubien" rakentamalla rakentaminen ei pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta ole käytännössä mahdollista, on varmaankin hyväksyttävä realiteetit. Nykymuotoiset teknologiakeskukset ovat rakentuneet sijainniltaan lähelle tiedon ja osaamisen sekä osaajien tuotantoa eli yliopistoja ja korkeakouluja. Sittemmin on mukaan tullut myös niin kutsuttu "citykonsepti", johon liittyy toteutuksia kaupunkien keskustoihin hakeutuville toimijoille.
Meidän siis tuleekin rakentaa toiminnallisia innovaatioympäristöjä, joissa tehokkuus ja innovaatiopotentiaali perustuvat eri tahojen laajalle vuorovaikutukselle ja hyvin organisoiduille toiminnoille eri tavoin syntyvien aihioiden saattamiseksi innovaation asteelle.
Merkittävää tohtorien kirjassa on innovaatioympäristöjen arviointimenetelmä, jota he ovat ansiokkaasti testanneet maailman suurimmissa ja siten myös vaativimmissa ympäristöissä. Menetelmän soveltava hyödyntäminen myös meidän alueellisissa keskittymissämme antaisi varmasti mielenkiintoista vertailuaineistoa myös kansalliseen vertailuun ja keskusteluun. Tulemme TEKELin puitteissa pohtimaan tarkoituksenmukaista soveltamistapaa.
Kuva: Heikki Tuuli
