 – Mielestäni teknologiakeskuksen rooliin sopii hyvin tuottaa uusia toimintatapoja ja palvelumalleja. Esimerkiksi potilashotellikonseptia voisi hyvin laajentaa muuallekin Suomeen, sanoo Matti Eskola. |
– Tarkoituksena ei ole toimia sairaalan vuodeosastona, vaan turvallisena toipilaspaikkana ennen kotiin siirtymistä. Esimerkiksi syövän sarjahoitoja saavat tai peräkkäisiä poliklinikkakäyntejä tarvitsevat potilaat saattavat haluta majoittua potilashotelliin mieluummin kuin kotiin. Toisaalta synnytykseen menevät tai hyvin sujuneesta synnytyksestä toipuvat äidit ja vauvat voivat viivähtää potilashotellissa ennen kotiin menoa. Myös leikkaukseen tulevien omaiset voivat yöpyä halutessaan potilashotellissa, kertoo toimitusjohtaja Matti Eskola (kuvassa) FinnMedi Oy:stä.
Hyvät käytännöt kannattaa hyödyntää
Tampereella vuosia toiminut Tekonivelsairaala Coxa on osoittanut, että keskittymällä tiettyyn erikoissairaanhoidon osa-alueeseen voidaan saavuttaa kustannustehokkuutta, joka ei yleissairaalassa toteudu. Tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, koska oman alueen potilaiden lisäksi hoitoon voi tulla muualtakin Suomesta.
– Terveydenhuoltolaki on uudistumassa, joten potilaiden liikkuminen yli sairaanhoitopiirien rajojen tulee yleistymään. Myös ulkomaiset potilaat ovat meille toivottuja, sillä suomalainen lääketieteen osaaminen on huippuluokkaa. Tämän vuoksi potilashotelli on meille erityisen tarpeellinen lisä terveydenhuollon palveluihin, sanoo Matti Eskola.
FinnMedin roolina oli olla asiantuntijana potilashotellikonseptin soveltuvuuden selvittämisessä Tampereen sairaala-alueen yhteyteen. Yhteydenotto tuli Invest in Finlandin kautta, jolloin FinnMedi tarttui tilaisuuteen. Selvitysten jälkeen Tampereen lääketieteellinen keskittymä, jonne tekonivelsairaala Coxan lisäksi on tulossa sydänkeskuksen ja silmäsairaalan erikoisyksiköt, tuntui olevan juuri oikeanlainen ympäristö sijoittajan näkökulmasta.
– Mielestäni teknologiakeskuksen rooliin sopii hyvin tuottaa uusia toimintatapoja ja palvelumalleja. Esimerkiksi potilashotellikonseptia voisi hyvin laajentaa muuallekin Suomeen. Olemme Hyvinvoinnin osaamiskeskusohjelmassa nostamassa teemaksi muun muassa hyvien toimintamallien tuomista Suomeen, Eskola toteaa.
Teksti: Taija Vento.
Kuvat: FinnMedi Oy ja Technopolis Oyj.