Mitä kannattaa kysyä, kun lähdetään merta edemmäs kalaan?

Onko markkinaa, onko kilpailua, onko markkinointiresursseja? Onko maailman paras teknologia? Yrittäjä, tässä kahdeksan kysymystä ja vastausta, joita kannattaa pureskella, kun horisontissa siintelee kansainvälistyminen.

 

ONKO MARKKINAA?


Yritysten on toimittava siellä, missä markkina on ja Suomi on pieni markkina. Paljon puhutaan valtamerten takaisista maista. Kuitenkin kolme neljännestä Suomen koko viennistä suuntautuu edelleen Euroopan maihin. (Tullihallituksen viimeisin tilasto, 1-6/2011).


ONKO KILPAILUA?


Jos kuvitellaan, että kilpailua ei ole, on usein kyse joko siitä, että kilpailija-analyysiä ei ole tehty lainkaan tai tarpeeksi, tai sitten teknologialle ei ole olemassa todellista kysyntää. Samalla kun hioo omaa teknologiaa huippuunsa, kannattaa myös katsoa, ettei joku ole jo saturoinut markkinaa, ennenkuin laittaa miljoonansa likoon.

Kysynnän/ kilpailukentän/ tarjonnan kartoittamiseen voi käyttää esimerkiksi Enterprise Europe Networkin Teknologia- ja Liiketoimintapörssiä (testaa itse osoitteessa: www.enterpriseeurope.fi/partner)


ONKO MYYNTI- JA MARKKINOINTIRESURSSEJA?


Liian usein suomalaisen kansainvälistymistä hamuavan teknologialähtöisen pk-yrityksen kuulee sanovan, että heillä ei ole resursseja myyntiin/markkinointiin. Samat yritykset ovat kuitenkin saattaneet investoida suuria summia teknologian kehittämiseen. On kansantaloudellistakin tuhlausta pimittää sen fantastisen osaamisen pääsy ansaitsemilleen käyttöpaikoille. Paraskaan teknologia ei myy itse itseään.


ONKO RAHOITUSTA?


Yksimielisyys varmasti vallitsee siitä, että esimerkiksi julkista rahoitusta pitäisi myöntää vain parhaille hakijoille. Toinen kysymys on se, kuka päättää kenen kristallipallosta katsotaan tämän hetken tiedoilla tehdyn liiketoimintasuunnitelman paremmuus tosielämässä muuttuvassa toimintaympäristössä. 

”Rahoitus on tärkein asia, jos halutaan kasvuyrityksiä.  Rahoitus tuotteistamiseen tai tuotteen sopeuttamiseen kohdemarkkinan mukaan on Suomessa kuitenkin kielletty,  puhumattakaan myynnin tukemisesta.” Jonny Kaarlenkaski, Capricode Oy.


Kun kasvaminen on tulorahoituksen ja pankkilainan yhdistelmän varassa, kasvu voi olla kansainvälisessä kilpailutilanteessa liian hidasta, jolloin menetetään se mahdollinen tekninenkin etumatka kilpailijoihin verrattuna. Jos jossain on bisnes ja markkina, löytyy myös niitä, joille nopea eteneminen ja markkinan valtaaminen on mahdollista. Ne eivät välttämättä ole suomalaisia.


ONKO MAAILMAN PARAS TEKNOLOGIA?


Suomalaisesta taakasta, liiallisesta teknologiakeskeisyydestä, on päästävä laaja-alaisempaan tekemiseen ja loppukäyttäjän elämän ja valintojen parempaan ymmärtämiseen. Yleensä kannattaa myydä sitä, mitä asiakkaat haluavat ostaa.


”Menestyksen salaisuus on siinä, että yhdistetään erilaisten ihmisten osaaminen. Nuoren innostuneen porukan ja kansainvälistä kokemusta hankkineiden konkareiden, erilaisen taustan tasapainosta ja yhdessä tekemisestä voi syntyä sitä, mitä kilpailukyvyksi kutsutaan” sanoo innovatiivisia mobiili-3D-sovelluksia tekevän SVS Innovations Oy:n Juha Vesanen. 

 
ONKO VERKOSTOJA KÄYTETTÄVISSÄ?


Menestyminen ilman verkostoja on mahdotonta. Tuntematon suomalainen yritys ilman ainuttakaan referenssiasiakasta koputtaa yksin turhaan ovia.

Erityisesti yrityskontaktitilaisuuksissa oppii tehokkaasti sen, mitä potentiaalinen yhteistyökumppani haluaa tietää ja mikä on heille tärkeintä.  Keskusteluissa joutuu yksinkertaistamaan, kiteyttämään sen, mikä on pihvi. Jos pihvi ei näytä maistuvan kohdeyleisölle, on parempi vaihtaa reseptiä niin että maistuu. 

Enterprise Europe Network tarjoaa vuosittain yli 200 eri teknologia-alojen yrityskontaktitilaisuutta, joissa pihvin maistumisen voi käydä testaamassa. (Tutustu tilaisuuksiin EEN:n verkkosivuilla.) 


ONKO  INNOVATIIVISUUTTA?


Mitä on innovatiivisuus: se on sitä, että vaikeissakin tilanteissa kykenee löytämään ne väylät ja tekemään ne ratkaisut, joilla kilpailukentällä pärjätään. Kitinä pois ja eteenpäin.

 

ENTERPRISE EUROPE NETWORK?


Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja, eli ei veronmaksajia, eikä myöskään yhteiskunnan ylläpitämää infrastruktuuria eikä mahdollisuutta tukea niitä, jotka tukea todella tarvitsevat.

Enterprise Europe Network on olemassa siksi, että erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten olisi helpompi löytää uusia markkinoita sekä teknologiansiirto- ja tutkimusyhteistyökumppaneita kotimaansa ulkopuolelta. Sillä on vaikutusta myös yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksiin.


Teksti ja kuva: Marjo Uotila



Haastatellut yritykset ovat osallistuneet Mobile World Congress 2011
-tapahtumaan ja Enterprise Europe Networkin yrityskontaktitilaisuuteen. 

 
Marjo Uotila toimii teknologiansiirrosta vastaavana johtajana TEKELissä.

































































Paluu sivun alkuun