Henkilökuvassa Ulla Mäki-Lohiluoma

Vaasan teknologiakeskusluotsi uskoo energiaklusterin voimaan

Teknologiakeskus Oy Merinova Ab:n ja Oy Vaasa Parks Ab:n toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma haluaa vahvistaa entisestään Vaasan energiaklusteria. Vaasa Science Park -hankkeen hän toivoo lisäävän alueen toimijoiden vuorovaikutusta.


Tuulivoimateknologiat, samoin kuin mm. aurinko- ja polttokennotekniikka, ovat Vaasassa vahvasti kehityksessä ja testauksessa, kertoo Ulla Mäki-Lohiluoma.

Ulla Mäki-Lohiluoma on asunut lapsena niin monilla paikkakunnilla, ettei alkuperäisen kotipaikan määritys ole helppo tehtävä. Lopulta hän määrittelee olevansa kotoisin lähinnä Kalajoelta ja Pohjanmaalta.

Tupsulakin Oulun yliopistosta päähänsä painanut rakentamisen ja rakentamistalouden diplomi-insinööri on aina kiinnittänyt huomiota elin- ja toimintaympäristöihin.

Työhistoriassakin eri rakennuselementit asettuvat päällekkäin sopivaksi kokonaisuudeksi: -80-luvun rakennusliikekokemusta seurasi -90-luvun työt yritysrahoituksen ja -tutkimuksen parissa. 2000-luku on ollut toimitilojen ja lopulta innovaatioympäristöjen ja teknologiakeskustoimintojen kehittämisen aikaa.



Vahvojen energia-alan yritysten Vaasa


Mäki-Lohiluoma seuraa tiiviisti vaasalaisen yrityskentän kehitystä. Innovaatioympäristön vetureina toimivat suuret kansainväliset energiayritykset.

”Tuotekehityksestä yli 90 % tapahtuu näissä yrityksissä – Wärtsilässä, ABB:ssä, Vaconissa jne. Toivottavasti tulevaisuudessa korkeakoulujen ja tutkimusyksiköiden osuus kasvaa. Vihreään energiaan liittyviä uusia innovaatioita on lähtenyt hyvin liikkeelle, tästä esimerkkinä tuulivoimalaympäristöihin keskittynyt The Switch”, hän kuvailee.

Myös monet organisaatiot ovat Mäki-Lohiluoman mukaan olleet edistämässä Vaasan energiaklusterin kasvua. Hän kiittää Vaasan alueen toimijoiden yhteistyötä, jonka avulla yritysten toimintaedellytyksiä on saatu parannettua ”Viime vuoden aikana syntyi 500 uutta työpaikkaa Vaasa Airport Parkin alueelle, jossa tällä hetkellä työskentelee yhteensä 3400 työntekijää.”

Taloudellinen tilanne luonnollisesti vaikuttaa arjessa. ”Tämä varmasti näkyy yrityskentässä kasvavana epävarmuutena. Toisaalta nykyinen suhdannetilanne heijastuu meille vielä hyvin vähän, esimerkiksi Airport-alueella ei ole toistaiseksi ollut suhdanteeseen liittyviä lomautuksia tai irtisanomisia.”


Nykysuuntaa vahvistaen


Korkeakoulutoimijjoita, yrityksiä ja sidosryhmiä kokoavan Vaasa Science Park -hankkeen avausseminaaria vietettiin 3.2.2009. Mihin suuntaan innovaatioympäristöä nyt kehitetään?

”Tärkeimpänä näen nykyisen suunnan vahvistamisen, erityisesti energiaklusterin innovaatioiden hyödyntämisen sekä vihreän energian uudet innovaatiot”, Mäki-Lohiluoma tiivistää.

”Vahva kansainvälinen ympäristö edellyttää lisäksi, että koulutus- ja palveluympäristö ovat kunnossa ja että palveluja voidaan laajasti ottaen edelleen parantaa.”



Vaasa Science Park yhdistää


Vaasa Science Parkin alueella Palosaaren kampusalueella on lähes 10.000 opiskelijaa. Mäki-Lohiluoma iloitsee mm. yliopistoyksiköiden taloushallinnon ja rahoituksen vahvuusalueista ja ammattikorkeakoulujen vahvoista tekniikan linjoista. ”Tiedepuistoyhteistyön avulla opiskelijat ja tutkijat pääsevät entistä tiiviimmin yhteistyöhön yritysmaailman kanssa. Hankkeen avulla toteutetaan mm. yrittäjyyskasvatusta ja esihautomotoimintaa. Tämä on erityisen tärkeää tässä tilanteessa, kun rahoitus yrityshautomopuolella on muutoksessa.”

Mäki-Lohiluoma vahvistaisi diplomi-insinöörikoulutusta erityisesti energiatekniikan alueella. ”Sisäänottomäärien pitäisi olla suurempia, tämä olisi erityisen tärkeää mm. energiaklusterin veturiyritysten tarpeista katsottuna. Konkreettisiin Tiedepuistokorttelin rakennustöihin päästään asemakaavan valmistuttua, toivottavasti viimeistään vuoden 2010 aikana.”



Keväässä kiirettä


Vaasa Parks Oy:n toimitusjohtajan tehtävät ja vuoden alusta alkanut Merinovan toimitusjohtajan pesti ovat imaisseet suuren osan Ulla Mäki-Lohiluoman vapaa-ajasta. Lempiharrastukset kuorolaulu ja musiikki ovat jääneet taka-alalle. Puutarhanhoitoon kevään saapuessa löytyy kuitenkin aina aikaa, samoin erilaiset luottamustoimet mm. seurakunnan puolella mahtuvat kuvioihin. Perheen kolmesta lapsesta kaksi vanhempaa on jo lentänyt pesästä, joten kotirintamalta joustavuutta löytyy.

Kevääseen sopii myös juhlaa: Merinova juhlistaa 20-vuotista taivaltaan 20.4.2009 Energia- ja ympäristöseminaarin merkeissä. Tuolloin näkemyksiä kuullaan mm. Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollilalta, valtioneuvoston ilmastoasiantuntija Oras Tynkkyseltä sekä Fortum Oyj:n kestävän kehityksen johtaja Carola Teir-Lehtiseltä.



Teksti: Pia Pere-Vanhanen.
Kuva: Anni Kiviniemi.

 






























”Tärkeimpänä näen nykyisen suunnan vahvistamisen, erityisesti energiaklusterin innovaatioiden hyödyntämisen sekä vihreän energian uudet innovaatiot.”






























Paluu sivun alkuun