Kantasoluteknologialla menestykseen

Oma kantasolu = Uusi jänne

Bioala on tällä hetkellä yksi tulevaisuuden aloista sen innovatiivisuuden ja uutta luovan luonteensa ansiosta. Maailman kärjessä oleva kantasolututkimus on luonut uusia hoitomenetelmiä niin ihmisille kuin eläimillekin.

Yksi alan pioneereista on tamperelainen EvoStem Finland Oy, joka kehittää kantasolu- ja kudosteknologiaan perustuvia tuotteita ja hoitomenetelmiä eläimille. Huippuosaamisen on huomannut jo kansainväliset rahoittajatkin. Yritys kehittää jatkossa toimintaansa merkittävän pääomasijoituksen turvin.

EvoStem Finland Oy kehittää ja markkinoi kantasolu- ja kudosteknologiaan perustuvia tuotteita, joilla voidaan kustannustehokkaasti korjata eläinten tuki- ja liikuntaelinvaurioita. Yrityksen seinien sisällä yhdistyy monialainen kansainvälinen huippuosaaminen ja pitkäaikainen kokemus eläinlääketieteestä, lääketieteestä, kantasolututkimuksesta, kudosteknologiasta ja biomateriaalitutkimuksesta.

Tampereella nykyisin toimiva EvoStem Finland Oy perustettiin 2005 spin-off-yrityksenä Tampereen Yliopiston Solu- ja kudosteknologiakeskus Regeasta. Ensimmäiset hoidot EvoStemin tuotteilla tehtiin Hyvinkään Hevossairaalassa vuonna 2005.

Tällä hetkellä EvoStemin päätuote on kantasoluteknologiaan perustuva jännehoito hevosille, joka on rekisteröity nimellä TendoStem®.

"Lähdimme yritystoiminnassamme liikkeelle hevosten kantasoluhoidoista, sillä jännevammat ovat urheiluhevosilla erittäin yleisiä. Vammat paranevat hyvin hitaasti ja toipumisennuste on perinteisillä hoitomenetelmillä useimmiten varsin epävarma. Perusongelmana on vauriokohtaan paranemisaikana muodostuva arpikudos, joka ei kestä rasitusta normaalin jännekudoksen lailla. Lisäksi arven heikentämä jänne vaurioituu helposti uudestaan", EvoStem Finland Oy:n toimitusjohtaja Minna Leppänen kertoo.

Kantasolut ovat erikoistumattomia soluja, jotka kykenevät erilaistumaan miksi tahansa elimistön soluiksi. Kantasolut alkavat muodostaa vaurioituneessa jänteessä uutta kudosta. Kantasolujen avulla vaurioitunut jänne paranee eikä muodosta arpikudosta, Leppänen jatkaa.

TendoStem® -palvelukokonaisuuteen kuuluu kantasolujen eristyksen ja kasvatuksen lisäksi eläinlääkäreiden käyttäjäkoulutus ja neuvonta sekä rasvakudoksen ja kantasolujen kuljetuspalvelut tarvittavine pakkauksineen. Myös nämä tekijät takaavat osaltaan EvoStemin kantasolutuotteiden korkean laadun.


Oma kantasolu kasvattaa uuden jänteen


EvoStemin toiminnan perustana on tiivis yhteistyö eläinklinikoiden kanssa. Kun eläinlääkäri toteaa kantasoluhoitoon soveltuvan vamman, hän ottaa hevosen hännän tyvestä pienen määrän rasvakudosta ja lähettää sen EvoStemin laboratorioon kantasolueristystä ja -kasvatusta varten. Noin viikon kuluttua laboratorio palauttaa klinikalle hevosen omista soluista kasvatetun kantasoluliuoksen. Eläinlääkäri ruiskuttaa kantasolut vauriokohtaan, esimerkiksi vaurioituneeseen jänteeseen. Kantasolut kasvatetaan aina yksilöllisesti hoidettavan hevosen omasta rasvakudoksesta.

Kantasoluhoidolla saadaan vaurioituneeseen jänteeseen muodostumaan jännekudosta ja minimoidaan arpikudoksen muodostuminen. Hoidon lopputuloksena on kestävä jänne. Paras mahdollinen tulos saadaan kun kantasoluhoito tehdään mahdollisimman pian vamman syntymisen jälkeen, jotta arpikudosta ei ehtisi muodostua.

Merkittävin ero kantasoluhoidon ja perinteisen kuntoutushoidon välillä on paranemistuloksen laatu: perinteisesti parantunut jänne on aina jossain määrin arpeutunut. Arpikudos taas on jäykkää eikä näin ollen kestä vastaavaa rasitusta kuin normaali jänne, vaan on altis uusille vaurioille, kun rasitustaso nostetaan entiselleen.

"Kantasoluhoidolla paraneminen ei välttämättä ole nopeampaa vaan etu on nimenomaan siinä, että kantasolut erilaistuvat jännesoluiksi, jolloin lopputuloksena on normaalia joustavaa jännekudosta. Sen sijaan jos vaurio paranee 'luonnollisesti' lopputuloksena syntynyt kudos ei koskaan ole ominaisuuksiltaan ja laadultaan normaalia jännekudosta vastaavaa", Leppänen kertoo.



Teksti: Suvi Keituri.
Kuva: EvoStem Finland Oy.


Lisätietoa:


EvoStem Finland Oy on toiminut Finn-Medi Tutkimus Oy:n yrityshautomossa vuosina 2006 – 2008. Finn-Medi Tutkimus on tukenut yrityksen ensiaskelia ja liiketoiminnan perustamista.

www.evostem.com

www.finnmediresearch.com

 













Paluu sivun alkuun