Viime päivinä on univelkaa tullut hankittua vaihteeksi urheilua seuraamalla. Aktiivisena penkkiurheilijana, tulee aina silloin tällöin katsomisen lomassa vertailtua yrittämistä urheiluun. Yksilö- tai joukkueurheilu, paritanssi tai napakelkka, yhtä kaikki, kahden erilaisen maailman välillä tuntuu olevan yllättävän paljon similariteetteja. Enkä tarkoita nyt urheilua bisneksenä, vaan alkuperäisessä Olympian hengessä.
Kehittyäkseen on molemmissa maailmoissa löydettävä uusia lähestymistapoja, ylläpidettävä vahvuuksia ja kehitettävä heikkouksia. On aivan sama kuinka hyvin hyökkäät tai luet peliä, jos oma pää vuotaa kuin seula. Ei peliä tosin voi voittaakaan, jos keskittyy vain oman pään suorittamiseen, kuten suomalaisilla yrityksillä on pahana tapana tehdä. Molempi pahempi.
Urheilusta puhuttaessa ei voi välttää keskustelun ajautumista lääketieteeseen. Lääketiede ja välinekehitys ovat urheilussa toisarvoisia asioita, mutta jättäytyminen kehitysvirran ulkopuolelle vie menestymisen mahdollisuudet hyvältäkin suorittajalta. Jos suomalaisten yritysten menestystekijöitä kysyy keneltä tahansa tallaajalta, niin innovatiivisuus, teknologia ja korkea osaaminen sekä tietenkin maailmankuulu koulutustaso pulpahtelevat keskustelussa pintaan tasaisin väliajoin. Voimmeko lähestyä asiaa rinnastamalla tilannetta urheilun ja lääketieteen väliseen suhteeseen? Kuka pitää huolen siitä, että suomalaisella teknologiayrityksellä on oikeat lääkkeet käytettävissään?
Teknologiakeskustoimijoilla ja sitä kautta Tekelillä on yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa merkittävä rooli korkeaan teknologiaan pohjautuvien pienten ja keskisuurten suomalaisyritysten luotsaamisessa maailmalle terveinä ja hyvinvoivina. Teknologiakeskuksia voidaan siten kutsua tässä yhteydessä hyvällä syyllä ”teknokylien terveyskeskuksiksi”, onhan heidän henkilökunnastaankin jo iso osa valmiiksi tohtoreita.
Terveyskeskuksissa annettavan hoidon kannalta toivottavaa olisi, että lääkäri tunnistaa taudin ja määrää siihen lääkkeet. Armeijassa sai ainakin vielä oman palvelukseni aikoina buranaa joka vaivaan, aivan sama mistä kirveli.
Olisi toisaalta kohtuutonta vaatia, että lääkäri, joka ensimmäistä kertaa törmää uusiin oireisiin, osaisi diagnosoida vaivan oikein ja määrätä vielä sopivat lääkkeet. Jonkunlaista ammattitaitoa sopinee kuitenkin vaatia ja perehtyneisyyttä yleissairauksiin ennen ensimmäistä hoitokertaa. Valelääkäreitä pesiytyy aina sinne missä kontrolli on matalin. Pahinta potilaan kannalta on kuitenkin se, jos lääkitään vahvoilla lääkkeillä ilman varmuutta taudinkuvasta tai potilaan mahdollisista yliherkkyyksistä ko. lääkkeelle. Niistä komplikaatioista ei sitten ota selvää kuin selvitysmies.
Ennakointi on varsin viisasta myös muualla kuin liikenteessä. Suurin osa sairauksista voidaan välttää ja kivuliaita päiviä vähentää. Ennaltaehkäisevä hoitotyö vähentää sairastelua merkittävästi ja ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia. Terveyttä edistävän hoitotyön nimissä kasvuhakuisia pk-yrityksiä tulisikin valistaa esim. erilaisista sukupolvitaudeista ja rokottaa mm. Kiinan kultakuumetta vastaan. Valistukset voitaisiin hyvin hoitaa keskitetysti toimialasta riippumatta ja rokotukset epidemioita ja kussakin toimialassa ja markkina-alueella riehuvien influenssojen mukaisesti. Itään suuntautuvat voitaisiin hoitaa reilusti ennen matkaa ja tehosterokotukset 6 kk ensimmäisestä.
Analogiaa ei pidä väheksyä. Jos maailmantaloudessa loisisi lapamato tai H1N1-virus, kuten kuvaannollisesti kävi ennen meneillään olevaa taantumaa, niin haluaisimmeko olla valmistautuneita siihen etukäteen vai kuulla salkunhoitajalta diagnoosin yllättäen puhelimessa. Ennalta ehkäisevää hoitotyötä tarvitaan, jotta varsinaisilta taudeilta vältyttäisiin tai niiden hoitaminen olisi helpompaa. Joka tapauksessa meidän tulisi olla paremmin hoidettuja ja valistettuja kuin kilpailijamme.
Kiitos vuosisatoja jatkuneen evoluution, pohjoiset asuinolosuhteet ja suhteellisen ankea lähihistoria ovat pitäneet huolen siitä, että olemme säilyneet innovatiivisena kansana. Itse lienen jotain kaukaista sukulaiskansaa sillä en ole innovatiivinen, ainakaan, jos uskoo Mercuri Urvalin konsulttia. Diagnoosin mukaan olen kykenevä ainoastaan yhdistelemään tehokkaasti olemassa olevaa tietotaitoa ja osaamista luoden uutta. Innovaatiot tippuvat kuulemma taivaalta.
Loppujen lopuksi, tarve synnyttää keksinnön, joka mahdollistaa innovaation. Pakottaminen tappaa kuitenkin luovuuden, eikä se tosiaankaan pelaa, joka pelkää. Jokainen keksintö on kuin lapsi. Monesti kuulee hyvän keksinnön saaneen alkunsa illan hämärässä tai yön pimeimpinä tunteina. Jossakin vapaasti ajattelevassa työpaikassakin on keksintö tarinan mukaan saanut alkunsa. Vastasyntyneenä toiminnot ovat vajavaiset, omat jalat ei kanna eikä näkökenttä yllä ensimmäistä mahdollista sovellusta pidemmälle. Keksintö kuitenkin kehittyy tyypillisesti hyvinkin nopeasti kouluikäiseksi. Keksinnöstä tulee innovaatio, eli kaupallistettu tuote tai teknologia.
Keksinnön kääntyessä innovaatioksi on yleensä maailma ja takki auki. Korkealla on ilma kuitenkin ohutta ja kovassa vauhdissa tulee yleensä hiki, joka kuivuu ikävästi, kun vauhti hidastuu. Vilu selässä johtaa vilustumiseen, jonka seurauksena tulee asiaa alhaalla laaksossa olevaan teknokylän terveyskeskukseen. Yhdessä on sitten aikaa miettiä lääkitystä. Miten tämänkin vaivan olisi voinut välttää?
Mikko Tilli
A. Graveolens Oy
Kolmen teknologiayrityksen ja kolmen innovaation kokemuksella
