TEKEL ry:n hallitus valmisteli vuoden 2009 aikana uutta strategiaa, joka sitten marraskuussa hyväksyttiinkin Tekelin syyspäivien yhteydessä. Strategiassa Tekel-yhteisön operatiivista toimintaa kuvattiin ns. ”pilareiden” avulla. Pilareiden nimeämisen taustalla ovat sekä Tekel-yhteisön todetut vahvuudet että merkittävät mahdollisuudet. Tässä artikkelissa pyrin kertomaan, millaisena tekemisenä itse näen pilarin numero yksi eli ”erikoistuneet kasvuyrityspalvelut”.
Tiedepuistoissa ja teknologiakeskuksissa on jo kauan tehty tuloksekasta työtä kasvuhaluisten ja -kykyisten pk-yritysten kehityksen tukemiseksi. Vuosien toiminnan aikana eri alueilla toimivien Tekel-verkoston jäsenten toimintamallit ovat lähentyneet toisiaan. Nykyistä toimintaa voidaan kuvata hyvin muutamien kuvaavien termien avulla. Näitä termejä ovat kokonaisvaltaisuus, pitkäjänteisyys, luottamus, räätälöinti, asiantuntijuus, neutraalisuus, kontaktit ja korkea vaikuttavuus. Tulevaisuudessa näiden termien merkitystä edelleen syvennetään paitsi Tekel-yhteisön sisällä myös sidosryhmissä ja ”suuren yleisön” piirissä. Tässä työssä keskeistä on koko Tekel-verkoston yhtenäisten toimintatapojen ja -mallien luominen ja niistä viestiminen. Näin näkemys Tekel-verkostosta yhtenäisenä, joustavana, tehokkaana ja yhtä aikaa sekä kansallisena että vahvasti alueellisena toimijana selkeytyy ja vahvistuu.
Mitä nuo keskeiset termit sitten tarkoittavat?
Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa sitä, että kehittämistyön lähtökohtana on kehitettävän yrityksen koko liiketoiminta, sillä tavoin kuin yrittäjä ja yrityksen henkilöstö sen itse näkevät. Käytännössä liikkeelle lähdetään pääasiassa yrityksen liiketoimintasuunnitelmasta, strategiasta tai vastaavasta tulevaisuuden tahtotilasta.
Tekemisen pitkäjänteisyys taas näkyy siinä, että olemme mukana yhteistyöyrityksemme kehittämisessä, liiketoimintasuunnitelman luomisessa tai päivittämisessä, kehittämisohjelmien ja siihen liittyvien priorisointien tekemisessä sekä kehitystoimenpiteiden organisoimisessa, mukaan lukien julkisten tukirahoitusten hakeminen ja kontaktien luominen sopiviin substanssiosaajiin. Olemme yrittäjän rinnalla kehitystoimenpiteiden todellisten seurausten arvioinnissa ja jälleen kerran uudessa tilanteessa mahdollisessa liiketoimintasuunnitelman päivittämisessä.