Technopolis kierrättää Nokian ylijäämäideoita

Nokia, Technopolis ja Tekes käynnistivät toukokuun alussa Innovation Mill -hankkeen, jossa Nokia jakaa omassa tuotekehityksessään syntyneitä ylimääräisiä ideoita Suomessa toimivien yritysten hyödynnettäväksi. Niistä toivotaan maailmanluokan tuotteita ja palveluita.


Nokian matkapuhelinliiketoiminnan tuotekehityksessä syntyy jatkuvasti uusia ideoita. Vuosien kuluessa on jäänyt käyttämättä reilusti hyviä ideoita ja innovaatioita.

Nokia, Technopolis, Tekes ja Technopolis-teknologiakeskuspaikkakunnat ovat aloittaneet Nokian ylijäämäideoiden kierrätyshankkeen. Sen tuloksena odotetaan löytyvän noin sata ideaa, jotka voidaan luovuttaa yrityksille kehitettäväksi ja markkinoitavaksi. Kehitysprojektien kokonaisarvoksi tavoitellaan 8 miljoonaa euroa, josta julkisen rahoituksen osuus on 4,5 miljoonaa euroa.

Innovation Mill -hanke on sekä kansallisessa että kansainvälisessä mittakaavassa ainut laatuaan.


Technopolis koordinoi ideamyllyä


Nokiassa Innovation Mill -hanketta vetävä tuoteohjelmapäällikkö Esa Posio suhtautuu hyvin myönteisesti siihen, että Nokian käyttämättä jääneet ideat saadaan hyötykäyttöön.

”Kolmas osapuoli saa hyvän mahdollisuuden synnyttää uutta liiketoimintaa tai kehittää vanhaa”, Posio perustelee. Hänen mukaansa ideoiden kaupallistaminen vahvistaa koko ICT-alaa Suomessa ja siten hyödyttää myös alalla toimivaa Nokiaa.

Innovation Mill -hankkeella on myös yhteiskuntavastuullinen merkitys. Sillä pyritään ylläpitämään ja jopa luomaan työpaikkoja.

Technopolis toimii hankkeessa koordinaattorina Nokian ja yritysten välillä. Se seuloo Nokian kanssa kehityskelpoiset ideat ja etsii niille yritykset, joilla on kiinnostusta ja resursseja kehittää niistä liiketoimintaa.

Posion mukaan Technopoliksen toiminta luo koko hankkeelle uskottavat raamit, sillä Nokia on tehnyt pitkään yhteistyötä Technopoliksen kanssa, ja luottamussuhde on luja.


Ideoilla on imua


– Technopoliksen vahvuus on se, että me tunnemme pienet yritykset, innovaatiopalveluista vastaava Inka Orko kertoo.

– Olemme pyytäneet Nokian ideoiden kehittelystä kiinnostuneita yrityksiä ilmoittamaan meille yksityiskohtaisesti toiveistaan ja kiinnostuksistaan, mutta hankkeeseen haluavien yritysten kannattaa olla aktiivisia ja kertoa omista toiveistaan ja toiminnastaan alueensa Technopoliksen yhteyshenkilölle, Orko opastaa.

– Kun jokin idea näyttää istuvan pienyrityksen kuvioon, käynnistämme prosessin yrityksen ja Nokian välillä.

Sen jälkeen Technopolis on mukana esimerkiksi ideoiden jatkokehityksen ja työvaiheiden suunnittelussa, rahoitushakemuksen laatimisessa ja toimitilakysymyksissä.

– Yritysten kiinnostus ideoita kohtaan on ollut valtavaa, Orko mainitsee. Neljä yritystä on jo perustettu Nokian ideoiden kehittämiseen. Ensimmäisiä rahoituspäätöksiä odotetaan kesäkuussa.

Innovation Mill -projektin kehityshankkeita rahoittavat projektiin osallistuvat kaupungit, TEKES ja yritykset itse.



Teksti: Timo Kuukkanen

Kuvat:

  • Nokian hylkäämästä ideasta voi tulla toisen yrityksen leipä. Innovation Mill laittaa käyttämättä jääneet ideat kiertoon. Kuva: Timo Kuukkanen.
  • Nokia Barcelona Mobile World 2009 -tapahtumassa. Kuva: Marjo Uotila.
  • Kuva alimmaisena: Technopolis Oyj.

 

Paluu sivun alkuun