Suomi on jo IRC-kaudella ollut kärkimaita toteuttaessaan EU:ssa määriteltyä tavoitetasoa, ja nyt meillä on käytettävissä entistäkin laajempi työkalu kansainväliseen teknologiansiirtoon – esimerkiksi lisensointikumppanien etsintään, yhteisyrityksen perustamiseen, tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyöhön, tuotesopeutukseen, alihankintaan tai teknologian soveltamiseen uudelle alueelle.
Maahamme syntyi 90-luvulla muutamia teknologiansiirtoon erikoistuneita yhtiöitä, joista osa edelleen toimii tarjoten laadukkaita teknologiansiirtopalveluita valikoimilleen hankkeille. Kuitenkaan innovaatiopolitiikan kannalta tarkoituksenmukaisena pidettävää teknologiansiirtopalvelua ei ole saatavana.
Käsityksemme on, että organisoimalla toiminta saadaan aikaan huomattava määrä uutta liiketoimintaa pk-yrityksissä, jotka hakevat kasvua ja sen perustaa.
Olemme TEKELin puolelta esittäneet, että TEM ryhtyisi toimenpiteisiin teknologiansiirtopalvelun organisoimiseksi maassamme käyttäen hyväksi maan kattavaa teknologiakeskusten verkostoa. Kohteena voivat olla erityisesti kasvuyritystoiminnan piiriin tulevat yritykset.
TEKEL-verkosto on valmis toteuttamaan teknologiansiirtofunktiota laaja-alaisesti ja johdettuna prosessina koko maan kattaen. Olemassa olevien yritysten aktivointi kasvuun on mahdollista vain siten, että yrityksille on tarjolla uutta liiketoimintaa mahdollistavia tekijöitä. Toimivalla teknologiansiirrolla voisi olla tarjottavanaan juuri näitä kasvun elementtejä, kun otamme huomioon sekä kotimaiset mahdollisuudet että Enterprise Europe Network -verkoston tarjoamat kansainvälisen teknologiansiirron tarjoamat ulottuvuudet.