Mitä älyhylly tekee?
Älyhyllyn tavoitteena on tuottaa kirjaston käyttäjälle sähköistä informaatiota hyllyssä olevasta kirjallisuudesta tai yksittäisestä kirjasta käyttäjän valintojen ja mielenkiinnon mukaan. Älyhyllyssä on sisäänrakennettuna RFID-lukija, joka tunnistaa paikalla olevan kirjan ja antaa siitä lisäinformaatiota käyttäjälle kosketusnäytön välityksellä.
– Älyhylly tuottaa kirjaston käyttäjälle uusia asiakaspalvelua rikastavia sisältöjä, esimerkiksi netin kautta linkitettävät tietohaut, Wikipedia, kirjailija- ja taustatiedot ja arvosteluja, kertoo Jokapaikan tietotekniikan osaamisklusterin projektipäällikkö Markku Paukkunen.
”Älyhylly” -hankkeen myötä on käynnistynyt laajan tutkimushankkeen valmistelu. Mukana valmistelussa ovat Tampereen Teknillinen Yliopisto (Multimedia, käyttäjätutkimus), Turun Yliopisto (Sosiaalisen median laitos sekä lastenkulttuurin tutkimus), Satakunnan ammattikorkeakoulu (järjestelmästä tulevan tiedon käsittely, tiedon louhinta) – kaikki tutkimuslaitokset oman alansa kärkeä Suomessa. Lisäksi mukana on TKK:n kirjasto, Kansalliskirjasto sekä Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistysosasto.
– Älyhyllykonseptilla ja Tulevaisuuden kirjasto -hankkeella käynnistetään keskustelua kirjaston kehityskaaresta. Tavoitteena on saattaa sinänsä upea ja hieno suomalainen kirjastolaitos lähemmäs tietoyhteiskunnan kehitystä ja kehityksen myötä kannustaa lapsia ja nuoria aktiivisiksi kirjan kuluttajiksi ja kirjaston käyttäjiksi, toteaa projektipäällikkö Markku Paukkunen.
Teksti: Katri Kujanpää.
Kuvat: Prizztech Oy / Marko Mikkola.