Osaamiskeskuksille lisää kansainvälistä vuorovaikutusta ja vetovoimaa

”Osaamiskeskusten kansainvälisyysvalmiuksien kehittäminen ja vetovoimaisuuden hyödyntäminen” -hanke hakee osaamiskeskuspaikkakuntien kansainvälisen vetovoimaisuuden ydintä – sen punaista lankaa.

TEKEL toteuttaa syksyn aikana ESR-rahoitteisen hankkeen, jonka kohteena ovat kaikki osaamiskeskuspaikkakunnat. Hankkeessa tunnistetaan ja määritellään keskeisimmät, kirkkaimmin tunnistuvat ja viestitettävimmät tieto-, osaamis- ja teknologiaperustaiset alueelliset vetovoimatekijät.

Hankkeen tavoite liittyy osaamiskeskusohjelman tavoitteeseen hyödyntää erikoistuneiden osaamiskeskusten vetovoimaisuutta kansainvälisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja kiinnostuksen herättämiseksi.

Käytännössä osaamiskeskuspaikkakunnilla toteutetaan yhdessä sidosryhmien kanssa prosessi, jossa määritellään tulevaa kansainvälistä viestintää ja tiedottamista varten ne tietoon, osaamiseen ja teknologiaan liittyvät, eri toimintamuotoihin (tutkimus, koulutus, liiketoiminta jne.) perustuvat, kansainvälisesti kiinnostavimmat sisällöt, joiden avulla alue katsoo pystyvänsä parhaiten herättämään kansainvälisten yritysten, tutkimus- ja koulutuslaitosten tai muiden toimijoiden kiinnostusta vuorovaikutuksen lisäämiseen, yhteistyöhön, sijoittumiseen ja jopa investointeihin.

Hanke on käynnistetty ja kaikilta osaamiskeskuspaikkakunnilta nimettyjen vastuuhenkilöiden verkosto vastaa toteutuksesta. Hankkeen tulokset ovat käytettävissä vuoden loppuun mennessä.



Teksti: Kyösti Jääskeläinen.

Kuva: TEKEL / hanke-esite.



Lisätietoa: toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, TEKEL,
puh. 040 541 7971.
 
Tutustu hankkeeseen ja sen toteutukseen klikkaamalla kuvaa. (Hanke-esite PDF-muodossa.)
Paluu sivun alkuun