Henkilökuvassa Harri Luomala

Kuluttajakäyttäytymisen professori auttaa yrityksiä – tieteellisyydestä tinkimättä

Harri Luomala on Vaasan yliopiston kuluttajakäyttäytymisen tutkimusprofessori. Ei hän kuitenkaan ihan tavallinen professori ole. Luomala on yksi Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkoston professoreista, ja hänen työhuoneensa on Seinäjoella, elintarvikealan asiantuntijayritys Foodwestin tiloissa.

Stereotyyppisestä tavallisesta professorista Harri Luomalan erottaa ennen kaikkea yritysläheisyys. Hän on tehnyt läheistä yhteistyötä niin suurten kuin pientenkin elintarvikeyritysten kanssa monissa eri tutkimushankkeissa. Hankkeissa on tutkittu esimerkiksi arvoja elintarvikkeiden kuluttamisessa, painonhallintaan ja terveystottumuksiin liittyvää kuluttajakäyttäytymistä sekä kehitetty kuluttajalähtöisesti tuote- ja markkinointikonsepteja pk-yrityksille.

– Olen pystynyt työssäni auttamaan ihan tavallisia yrittäjiä, tuomaan tietoa, välineitä ja ideoita sellaisiin käytännön ongelmiin, jotka ovat ihan päällekäyviä ja akuutteja. Sellainen työ on kaikessa konkreettisuudessaan palkitsevaa.

Elintarvikeyrityksiä on mukana myös uudessa TERVAS-tutkimushankkeessa (Terveelliset valinnat – räätälöidyt syömisen ja liikkumisen mallit). Hankkeen tavoitteena on tutkia eteläpohjalaisten kuluttajien ruokaan ja syömiseen liittyviä ajatus- ja käyttäytymismalleja ja kehittää sen tiedon pohjalta malleja, joilla voitaisiin vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin ja edistää heidän hyvinvointiaan.

Akateemikko henkeen ja vereen


Kun kuuntelee yhteistyökumppaneiden puhuvan Harri Luomalasta, huomaa pian, että tällä soveltavan tutkimuksen professorilla taitaa olla aito tutkijan sielu. Hän pitää kiinni mahdollisuudesta tehdä perustutkimusta eikä ole tinkinyt tieteellisestä kunnianhimostaan tai tutkimuksen korkeatasoisuudesta. Tieteellisten tavoitteidensa takia Harri hakee uusia avauksia ja uusia virityksiä, ottaa riskejä ja myöntää, että välillä on mennyt pieleenkin.
Monet Harrin tutkimusprojekteista ovat olleet kansainvälisiä. Vielä useammassa on monia toimijoita eri tieteenaloilta.

– Aidosti poikkitieteellisissä tutkimushankkeissa eri tieteenalojen tutkijat katsovat samaa asiaa kukin omasta näkökulmastaan. Eri näkemysten yhteensovittaminen ja itse tutkimusprosessi voi olla aika haastavaakin. Parhaimmillaan poikkitieteellisillä menetelmillä saavutetaan todella innovatiivisia tuloksia, kun yhden tieteenalan käsitteet ja teoriat tuovat uutta ajattelua ja stimulaatiota toiselle tieteenalalle, Harri selventää.

Monet sidosryhmät suolana ja sokerina


Käytännön arjessa Harri Luomala työskentelee monenlaisten työkavereiden kanssa. On oma tutkimusryhmä, jonka ensimmäinen jäsen on jo tänä vuonna väitellyt. Jatko-opiskelijoiden ja graduntekijöiden ohjaamisesta Harri kokee saavansa paljon itsekin. Foodwestiläisten kanssa Harri paitsi jakaa työarkea, niin tekee myös yhteistyötä tutkimushankkeissa. Päivittäinen vuorovaikutus tekee yhteistyön luontevaksi ja on rakentanut molemminpuolisen luottamuksen.

– Erityisesti alussa, kun yrityksissä ei vielä minua juurikaan tunnettu, Foodwestin ja sen osaamiskeskuksen laajoista yrityskontakteista oli paljon apua. Tämä on sellainen win-win-tilanne, jossa olen pystynyt hyödyntämään Foodwestin osaamista myös esimerkiksi tutkimushankkeeseen liittyvien kenttätöiden järjestämisessä, kun on pitänyt organisoida vaikkapa elintarvikkeiden maistatusta valtakunnallisesti kaikki hygienia- ja muut kriteerit täyttäen. Toisaalta Foodwest on pystynyt hyödyntämään tutkimuksellisia ajatuksiani ja työkaluja palvelujensa kehittämisessä.

Sitten on muut Epanet-tutkimusprofessorit, joiden kanssa Harri on tehnyt erilaisia projekteja. Puhumattakaan tietysti niistä yrityksistä ja tutkimushankkeiden toteuttajista, jotka edustavat eri tieteenaloja. Harri luennoi Vaasan yliopistossa, kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita ja konferenssiesitelmiä, tekee vertaisarviointeja ja tarkastaa opinnäytetöitä, matkustaa ja hoitaa vielä kaiken tutkimushankkeiden pyörittämiseen liittyvän byrokratian.

Työpäivän jälkeen Harri Luomala hurauttaa kotiinsa Mustasaareen, jossa kolmilapsinen perhe pitää huolta siitä, että elämässä on muutakin kuin työtä. Vapaa-aikanaan hän pelaa tennistä useammankin kerran viikossa, käy juoksemassa tai lukee sanomalehteä kaikessa rauhassa.


Teksti: Annaleena Ylinen

Kuvat: Juha Harju

 























Ruoan kuluttamiseen liittyvät tutkimukset kertovat kiinnostavista trendeistä. Harri Luomalan mukaan päätänsä nostavat "mood-food", lääkkeenomaiset elintarvikkeet, "paluu luontoon" -ideologia ja ruoan elämyksellisyys.
Paluu sivun alkuun