 – Työssäni parasta on uusien yhteyksien avaaminen suomalaisille yrityksille, Marjo Uotila tiivistää. |
Teknologiapalvelujen painopiste teknolgiansiirrossa
Yritys-Eurooppa-verkoston teknologiapalveluissa painopiste on erityisesti teknologiansiirtoon liittyvien yhteistyökumppaneiden etsimisessä ja löytämisessä verkoston avulla.
Teknologiansiirtoyhteistyö voi olla esimerkiksi teknologian ostoa tai myyntiä, tuotantoyhteistyötä tai tuotekehitystä. Se voi liittyä myös lisensointiin, alihankintaan, valmistukseen, tuotesopeutukseen tai yhteisyrityksen perustamiseen.
Kokemuksella ja yhteen hiileen puhaltamisella
– Suomen Yritys-Eurooppa-toimijoilla on yhdessä laaja kokemus pk-yritysten auttamisesta, Uotila kertoo. Suurin osa toimijoista osallistui jo kahden aiemman eurooppalaisen verkoston – Eurooppa-tiedotuskeskusten (Euro Info Centres) ja innovaatiokeskusten (Innovation Relay Centres) – toimintaan. Verkostojen palvelut yhdistettiin vuoden 2008 alusta ja syntyi Yritys-Eurooppa- eli Enterprise Europe Network -verkosto.
– Fuusioissa yhteinen haaste on aiempien toimintakulttuurien nivominen yhdeksi kokonaisuudeksi. Suomalaisella konsortiollamme on erittäin hyvät lähtökohdat osaamisen puolesta, ja yhteistyöorganisaatioiden omat verkostot kattavat koko maan. Suomi on niin pieni maa, että yhteen hiileen puhaltaminen on erityisen tärkeää.
Parasta on uusien yhteyksien avaaminen
– Työssäni parasta on se, kun pystymme avaamaan uusia hyviä yhteyksiä suomalaisille yrityksille, Uotila tiivistää.
– Parhaimmillaan kauttamme syntyneistä kontakteista seuraa sopimuksia, joissa rahaa liikkuu. Parhaat yritykset käyttävät kaikki kontaktit hyväkseen riippumatta siitä, saadaanko varsinaisia sopimuksia aikaan. Uusien yrityskontaktien avulla voi saada esimerkiksi sellaista kilpailutilanteesta tai potentiaaliseen markkina-alueeseen liittyvää tietoa, joita ei saisi mistään muualta. Johtopäätöksenä voi olla se, että liittoudutaan: rakennetaan yhteistyökumppaniverkosto, jonka avulla uusille markkinoille pääsy on paljon nopeampaa kuin yksin.