Mikkelin seudun kautta aikain ensimmäisenä Innovaattorina palkitaan Environics Oy:n teknologiaosaston johtaja, DI Osmo Anttalainen. Palkinto jaettiin perjantaina 5.2.2010 Nosto-gaalassa Mikkelissä, ja sen myönsi Miktech Oy.
Osmo Anttalainen on toiminut vuodesta 2002 Environics Oy:n teknologiaosaston johtajana. Hänen tehtävänään on muun muassa systemaattinen innovointi eli ideoiden saattaminen kaupallisesti hyödynnettävälle tasolle. Anttalainen vastaa myös yrityksen erilaisten tutkimus- ja tuotekehityshankkeiden valmistelusta ja mm. innovaatiotoiminnan rahoituksesta. Anttalainen on siis Environics Oy:ssä varsinainen INNOVAATTORI sanan parhaassa merkityksessä. Hänellä on myös kansainvälisesti tunnustettu asema, sillä hän toimii tällä hetkellä International Society for Ion Mobility Spectrometry:n (ISIMS) presidenttinä.
– Anttalaisesta voidaan sanoa, että on mies, joka on saanut innovaationsa lentämään: hän on ollut kiinteästi mukana kehittämässä suomalaista avaruusteknologiaa, ja hänen tekemänsä laite on edelleen lennossa jossain avaruuden kolkassa kohti kohdekomeettaansa, toteaa palkinnon myöntäneen Miktech Oy:n toimitusjohtaja Vesa Sorasahi.
Vuoden 2009 INNOVAATTORI-palkinto annettiin Anttalaiselle hänen pitkäjänteisestä työstään tuotekehittäjänä. Esimerkiksi päättyneen vuoden aikana hän on saattanut tiiminsä kanssa usean prototyyppivaiheen kautta kaupallistamisvaiheeseen innovaation, joka parantaa merkittävästi ioniliikkuvuussensorin toiminnallisuutta.
Taustaa INNOVAATTORI-palkinnon jakamiselle
Mikkelin seudun kehittymisen keskeinen ehto on kyky ja halu uudistua. Tämä koskee seudun yritysten lisäksi kaikkia seudun muitakin toimijoita. Uudistuminen edellyttää innovaatioita, ja niiden aikaansaaminen vaatii aina luovaa ajattelua, ennakkoluulotonta toimintaa sekä kykyä uudistua.
Ratkaisevaa innovaatioiden syntymisessä on aina innovaattoreiden rooli: he näkevät uudistusten mahdollisuudet ja kykenevät panemaan niitä toimeen. Nyt ensimmäistä kertaa jaettavalla Mikkelin seudun INNOVAATTORI -palkinnolla korostetaan innovaatiotoiminnan alueen yrityksissä, yhteisöissä ja julkisen organisaatioiden eri toimintayksiköissä.
Vuoden INNOVAATTORIa valittaessa kiinnitetään huomiota seuraaviin kriteereihin: INNOVAATTORI on omalla aktiivisella työpanoksellaan ja aloitteillaan vuoden 2009 aikana pystynyt uudistamaan omaa yritystään tai yhteisöään, sen toimintatapaa, tuotevalikoimaa ja palveluja siten, että tämän yrityksen tai yhteisön toimintaedellytykset jatkossa ovat merkittävästi parantuneet.
INNOVAATTORI on omassa työllään merkittävästi vaikuttanut Mikkelin seudun elinkeinoelämän ja työyhteisöjen kehittymiseen ja uudistumiseen ja innovaatiotoiminnan toimintaedellytysten kehittymisen. Pitkäjänteisyys on innovaatiotoiminnan avainsana.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Vesa Sorasahi Miktech Oy puhelin 0440 361 609, s-posti: vesa.sorasahi(at)miktech.fi
teknologiaosaston johtaja Osmo Anttalainen Environics Oy puh. 040 7784911, s-posti: osmo.anttalainen(at)environics.fi