|
Lahden tiede- ja yrityspuiston hautomopalveluille riittää kysyntää. Marraskuun puolivälissä hautomossa oli uusia asiakkaita yli 40, joka normaalisti on koko vuoden uusien yrittäjien määrä. Mikäli kehitys jatkuu yhtä suotuisasti myös loppuvuonna, hautomossa uskotaan lähestyttävän 50 uuden asiakkaan rajaa ennen vuodenvaihdetta. Ympäristöala kiinnostaa yrittäjiä ja rahoittajia
Hautomopalveluiden kysynnän lisääntymisen lisäksi toinen merkittävä seikka on ympäristöalan yritysten suuri määrä eli noin puolet kaikista uusista haudottavista toimii ympäristöliiketoiminnan piirissä.
– Lukuja tarkasteltaessa huomaa selvästi, että ympäristöalan fokuksen kasvu näkyy myös hautomon tuloksissa, toteaa liiketoiminnan kehittämispalveluista vastaava johtaja Risto Mauno Lahden tiede- ja yrityspuistosta. Tärkeä osa hautomotoiminnan onnistumisessa on jälleen ollut julkisten rahoittajien (mm. TE-keskus, Tekes ja Finnvera) joustava ja aktiivinen toiminta. – Julkisen rahan hakuprosessi voi olla lamaannuttavaa, jos asioiden päätöksenteko vie kauan. Lahdessa julkiset rahoittajat ymmärtävät yritysystävällisen näkökulman ripeässä päätöksenteossa, kiittelee Risto Mauno. Liikeideakilpailusta nostetta pääomasijoituksiin
Jokavuotiseen liikeideoiden jalostuskilpailuun tuli tänä vuonna lähelle 50 liikeideaa, joista noin puolet liittyy ympäristöliiketoimintaan. Liikeideakilpailun voittajat julkistetaan 8.12.2009.
Myös pääomasijoittajien kiinnostus ympäristöalan yrityksiin on vahvassa kasvussa. Esimerkkinä vuoden 2008 kilpailun voittaja Eagle Tuulivoima Oy, joka on saanut toimintansa kehittämiseen erilaisina tukina ja pääomasijoituksina jo yli 3 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden aikana hautomoyritykset ovat saaneet kaikkiaan jo yhdeksän pääomasijoitusta, joista puolet on myönnetty ympäristöalan yrityksille. Yrityshautomon tehtävät
Uuden liiketoiminnan kehittäminen on hautomotoiminnan perustehtävä, joka jakaantuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on esivaihe, jonka aikana muodostetaan peruskäsitys liiketoimintaideasta ja sen markkinakelpoisuudesta. Tavoitteena on aikaansaada liiketoimintasuunnitelma, jotta asiakkaalla olisi mahdollisimman hyvä käsitys ideansa mahdollisuuksista ja riskeistä.
Perustehtävän toisessa vaiheessa suunniteltu liiketoiminta käynnistetään ja tässä ohjaavana ohjenuorana toimii laadittu liiketoimintasuunnitelma. Toinen vaihe jakaantuu perusrakenteiden käynnistämiseen ja kasvuvaiheeseen. Lahden tiede- ja yrityspuistossa on tarjolla yrittäjille kilpailukykyistä toimitilaa hautomopalveluiden yhteydessä. Lisätiedot
Johtaja Risto Mauno Liiketoiminnan kehittämispalvelut puh. 040 757 9308 risto.mauno(at)lahtisbp.fi
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Niemenkatu 73, 15140 Lahti www.lahtisbp.fi Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy edistää kasvutavoitteisten yritysten syntymistä, kasvua ja investointeja Lahden alueelle ja kehittää alueen innovaatiotoimintaa. Vastaamme Suomen ympäristöteknologiaklusterin kehittämisestä ja kansainvälistämisestä. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän. (Lähde: Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n tiedote 4.12.2009)
|