TEKEL Best Practice

Vuoden teknologiakeskusteko on uudistava, monistettava ja lisäarvoa tuova


TEKEL-verkosto palkitsee vuosittain tunnustuspalkinnolla jäsenistönsä parissa toteutettuja toimenpiteitä tai hankkeita, jotka ovat toteuttaneet, kehittäneet tai kehittävät parhaillaan kansainvälistä tai suomalaista teknologiakeskuskonseptia parhaiten.

Vuoden teknologiakeskusteko on luonteeltaan uudistava, monistettava, lisäarvoa tuova – selkeästi niin kutsuttu "best practice". Se tunnistuu jäsenkeskuksen huomattavana saavutuksena.

Vuoden teknologiakeskusteko -tunnustuksesta voivat kilpailla kaikki TEKEL-jäsenkeskukset. Kilpailun kriteerit antavat väljyydessään tilaa hyvinkin erilaisille, innovatiivisille näkökulmille. Kilpailun raatina toimii TEKELin hallitus, joka käyttää tarvittaessa asiantuntijoita apuna voittajien valinnassa. Hallituksen edustajien jääviys omaa keskusta tai osakkuuskeskusta käsiteltäessä huomioidaan prosessissa.

TEKEL Best Practice -kilpailun kautta välitetään tietoa hyvistä käytännöistä verkostossa. Tunnustus myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006.


Lisätietoa

Lisätietoa TEKEL Best Practice -kisasta antaa TEKELin toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen (Katso yhteystiedot).

Päivitetty 24.4.2008

 

Kuva: OSKE, Technopolis Ventures Oy.

Paluu sivun alkuun