Vuoden hautomoyritys -kilpailu

Vuoden hautomoyritys -kilpailu on järjestetty TEKEL-verkoston piirissä vuosina 2004 – 2009. Kisassa on palkittu teknologiahautomoissa kasvaneita yrityksiä. Yleisiä valintakriteereitä ovat olleet innovatiivisuus, kilpailuedut, kasvumahdollisuudet, markkinapotentiaali, yrityksen kehittyminen hautomoaikana sekä yrityksen taloudellinen asema.

Voittaja on valittu teknologiahautomoiden asettamien ehdokkaiden joukosta, ja valinnan on suorittanut TEKELin Kasvuyritysjaoston jäsenistä koottu raati pääomasijoittajan näkökulmalla vahvistettuna.


Vuoden hautomoyritys -kilpailun järjestäminen päättyi 

Hautomotoiminta edelleen tärkeässä roolissa verkostolle 


Vuoden hautomoyritys -kilpailun järjestäminen on päättynyt ainakin toistaiseksi. Päätös tehtiin TEKEL-verkoston toimesta TEKEL-päivien yhteydessä syksyllä 2010.

Muutoksen taustalla ovat TEKELin uudet strategiset linjaukset, joissa verkosto satsaa entistä voimakkaammin muun muassa uusiin avauksiin ja hyvien käytäntöjen jakamiseen. 

– Hautomotoiminta on luonnollisesti edelleen merkityksellisessä roolissa TEKEL-jäsenkeskuksissa. Valtakunnassamme järjestetään kuitenkin monia hienoja kilpailuja nuorille kasvuyrityksille ja toivommekin, että teknologiakeskuksissa kasvaneet erinomaiset yritykset saavat niiden kautta näkyvyyttä ja lisäpotkua toimintaansa, sanoo TEKELin toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen.

TEKELin hallitus valmistelee uutta jäsenkeskuksille suunnattua kilpailua otsikolla ”Uusi, merkittävä avaus teknologiakeskustoiminnassa”. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin hyviä käytäntöjä ja toimenpiteitä sekä parhaita hankkeita teknologiakeskusten ja tiedepuistojen parista.

Lisätietoa:
toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, TEKEL
puh. 040 541 7971, sähköposti: kyosti.jaaskelainen (at) tekel.fi.

 

Voittajia 2004 – 2009

Vuoden hautomoyritys 2009:
7signal Oy

7signal on liiketoimintakriittisten WLAN-verkkojen jatkuvan laadun varmistava teknologiayritys.


Vuoden hautomoyritys 2008:
Eagle tuulivoima Oy

Eagle tuulivoima Oy tarjoaa ratkaisuaan uusiutuvan ja päästöttömän energian etsintään.

Vuoden hautomoyritys 2007:
BioCis Pharma Oy

Turkulainen bioalan yritys BioCis Pharma Oy kehittää omaan patenttisuojattuun teknologiaan perustuvia innovatiivisia lääkkeitä ihmisen ja eläinten inflamaatio- ja syöpäsairauksien hoitoon.

Vuoden hautomoyritys 2006:
Telespro Finland Oy

Telespro Finland Oy on pelastus- ja ensihoitoalan tuotteisiin ja palveluihin erikoistunut yritys. Se kehittää, markkinoi ja myy korkealuokkaisia ja innovatiivisia tuotteita ja palveluja, joilla voidaan parantaa sekä pelastusalan tehokkuutta että potilaiden ja henkilöstön turvallisuutta.

Vuoden hautomoyritys 2005:
Navicore Oy

Navicore Oy kehittää ja myy matkapuhelimissa toimivia GPS-teknologiaan pohjautuvia digitaalisia karttoja ja navigaattoreita.

Vuoden hautomoyritys 2004:
Firstbeat Technologies Oy

Firstbeat Technologies Oy on kehittänyt sykemittaukseen perustuvan analyysimenetelmän työn kuormituksen, stressin ja palautumisen tarkkailuun. Menetelmää voi hyödyntää myös kuntoilussa, valmennuksessa ja painonhallinnassa.

Lisätietoja


Lisätietoa Vuoden hautomoyritys -kilpailusta saa myös TEKELin toimistosta.

Päivitetty 3.11.2010

 

Kuva: TEKEL / Markku Ojala.

Paluu sivun alkuun