Medeia Therapeutics Oy

Keskushermoston rappeumasairauksiin etsitään hoitokeinoja kansainvälisellä kumppanuusstrategialla

Jari ja Milla Koistinaho Medeia Therapeutics Oy:stä

Vuonna 2006 perustettu Medeia Therapeutics Oy etsii hoitokeinoja erityisesti keskushermoston rappeumasairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin.

Tutkimusintensiivinen lääkekehitysyritys tekee omien lääkeinnovaatioidensa pohjalta kumppanuussopimuksia kansainvälisten lääketeollisuus- ja biotekniikkayritysten kanssa. Tämä tuo Medeialle liikevaihtoa allekirjoitusmaksujen, t&k-etappimaksujen sekä myyntirojaltien muodossa. Kumppani puolestaan saa option innovatiiviseen tuoteaihioon. Esimerkiksi Orion Oyj toimii Medeian kumppanina.

Yrityksen markkina-alue on ollut alusta saakka globaali. Ulkomaille jalkautumista ovat helpottaneet yrittäjätiimin kansainväliset verkostot ja toimialatuntemus. Tuotekehitysportfolio on kasvanut 1:stä tuoteaihiosta 3–4:ään tuoteaihioon toimintahistorian aikana. Kasvupotentiaali sai uuden vaihteen Inveni Capital Oy:n tehdessä huomattavan pääomasijoituksen Medeiaan vuonna 2008.

Innovatiivisuutta vahvistaa kumppanuusyritysten kehittäjätiimien tiivis yhteistyö. Omiin laboratorioihin yritys ei investoi. Lopputuloksena tavoitellaan perinteistä lääkekehitysyritystä pienempää riskiprofiilia, kuitenkin siten, että merkittävä arvonnousupotentiaali säilyy.

Medeia Therapeutics on tehnyt tiivistä esihautomo- ja hautomovaiheen yhteistyötä Technopolis Ventures Kuopio Oy:n (2/2008 saakka nimenä Kuopion Teknologikeskus Teknia Oy) kanssa. Esihautomovaiheessa yrityksen liiketoimintamahdollisuuksia selvitettiin ja valmisteltiin liiketoimintasuunnitelma, joka sisälsi mm. rahoituslaskelmat ja rahoituslähdeselvityksen. Yritys sai myös juridisia palveluja patenttien siirtoon, kauppaoikeuksiin ja osakassopimuksiin liittyen teknologiahautomon koordinoimana.

Varsinaisessa hautomovaiheessa yritys identifioi ja valikoi mahdolliset tuotekehitysyrityskumppanit. Teknologiahautomon asiantuntija auttoi mm. rahoituksen hakuun, käyttöön ja patenttisalkun hallintaan liittyvien selvitysten hankinnassa sekä ostopalvelujen kilpailuttamisessa. Medeia myös osallistui räätälöityyn liiketoimintavalmennukseen.

Teksti: Pia Pere-Vanhanen
Kuvat: Medeia Therapeutics Oy

Kuvat korkeammalla resoluutiolla

Medeia_logo.jpg (41 kB)
Jari ja Milla Koistinaho Medeia Therapeutics Oy:stä (391 kB)

Päivitetty 20.11.2008

 
Medeia Therapeutics Oy palkittiin kunniamaininnalla Vuoden hautomoyritys 2008 -kilpailussa
Paluu sivun alkuun