| « takaisin | Tulosta | ||
| Sivun sijainti: Etusivu » Menestystarinoita » Vuoden hautomoyritys -kilpailu » 2009 » MZYMES Oy | |||
MZYMES OyYmpäristötekoja entsyymien avulla
MZYMES Oy:n teknologiat perustuvat erilaisten kaupallisten entsyymien hyödyntämiseen prosessien kehittämisessä. Tärkeimmät sovellusalueet ovat paperiteollisuuden raaka-aineiden, pilaantuneen maaperän ja teollisuuden jätevirtojen käsittelyssä. Yritys on esimerkiksi kehittänyt uuden bioteknisen menetelmän paperiteollisuuden hakkeen käsittelyyn. Entsyymikäsittely irrottaa kuidut puuaineksesta, muokkaa niitä ja parantaa niiden laatua – energiaa säästäen. Sienirihmastot pääsevät uudenlaisiin töihin MZYMESin käsittelyssä, kun sienirihmastoa käytetään saastuneen maa-aineksen puhdistamiseen. Tavoitteena on mm. maa-ainekseen sitoutuneiden myrkkyainesten pilkkominen entsyymeillä. Myös teollisuuden ja puhdistuslaitosten jätevirtojen kulkuun yritys haluaa vaikuttaa. Menetelmässä sienirihmastojen ja mikrobien tuottamien entsyymien avulla pystytään hajottamaan erilaisista raaka- ja jäteaineista esimerkiksi ympäristömyrkkyjä.
MZYMES on tehnyt yhteistyötä historiansa alusta saakka monipuolisesti mm. yliopistojen, tutkimuslaitosten, suurten metsäyhtiöiden, laitevalmistajien ja muiden uutta teknologiaa kehittävien yhtiöiden kanssa. Joulukuussa 2008 MZYMES perusti Ouluun MLABin, tuotekehitysyksikön, joka kokoaa yrityksen eri teknologioihin liittyvän osaamisen saman katon alle. MLABista mm. tarjotaan teollisen bioteknologian palveluja ulkopuolisille asiakkaille. Keväällä 2009 on käynnistynyt useampia patentointiprosesseja innovatiiviseen menetelmään liittyen. MZYMES on sijoittunut Joensuun Tiedepuisto Oy:n teknologiahautomon tiloihin. MZYMESin perustaja ja myyntijohtaja Kimmo Räsäsen mukaan yrityksen valitsemilla tuotesektoreilla on hyvät kasvumahdollisuudet, eikä kilpailevien yrityksien tuotteita ole vielä teollisessa mittakaavassa käytössä. Tavoitteena on myöhemmin laajentaa menetelmää uusiin prosesseihin ja raaka-aineisiin kuten pelletin valmistuksen ja biokaasupuolelle. – Perusideologiaamme kuuluu halu auttaa ympäristöä sekä se, että emme hyväksy itsestäänselvyyksiä. Tällä tienviitoituksella olemme löytäneet ja tulemme vastakin löytämään uutta, sanoo Räsänen.
|
|||
| 9.9.2010 klo 20:53:14 | |||