Numcore Oy

Kolmiulotteinen kuvantaminen kehittää prosessiteollisuutta


Numcore Oy tuottaa teollisuusprosesseja kolmiulotteisesti kuvantavia mittalaitteita. Sovelluksia hyödynnetään mm. paperi- ja selluteollisuudessa, vesienkäsittelyssä ja kaivostoiminnassa.

Numcoren tuotteilla voidaan kolmiulotteisesti kuvantaa mm. anturin läpivirtaavan massan tasalaatuisuutta.

Numcore Oy on spin-off-yritys Kuopion yliopiston Käänteisongelmien tutkimusryhmästä, Suomen Akatemian huippuyksiköstä matematiikan alalla. Yritys yhdistää innovatiivisesti matemaattisen mallinnuksen sekä sensoritekniikan. Se perustettiin vuoden 2007 lopulla, ja operatiivinen toiminta käynnisty vuonna 2008.

Liiketoiminnan lähtökohtana oli havainto siitä, että globaalista prosessiteollisuudesta puuttuu mittalaite, jolla voidaan esimerkiksi reaaliaikaisesti mitata sekoitusprosesseja. Tarve havaittiin yhdessä loppuasiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Numcore toimii mittalaitteiden valmistajana ja lisensioi teknologiaansa, kun teknologia integroidaan osaksi isompaa järjestelmää. Tämä alkuvaiheen toimintamalli mahdollistaa kassavirtaa ja parhaimmillaan nopean pääsyn globaaleille markkinoille.

– Investoimme tuotekehitykseen, myyntiin ja kansainvälistymiseen. Kansainvälisen menestyksen lähtökohtana on vahva tutkimus- ja tuotekehitys sekä läheiset suhteet muihin alan toimijoihin. Teemme alusta alkaen yhteistyötä loppuasiakkaiden kanssa kehittäen heidän prosessejaan, kuvailee Numcore Oy:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen. Tärkeimpiä asiakkaita ovat sellu- ja paperitehtaat, kaivosteollisuuden rikastamot, elintarviketeollisuuden suuret tuotantolaitokset sekä puhdasvesilaitokset.

Numcore on sijoittunut Technopolis Ventures Kuopio Oy:n teknologiahautomoon, jonka palveluja se on hyödyntänyt syksystä 2007 alkaen. Lehikoinen kehitti liikeideaa nykyisen teknologiahautomon edeltäjän, Teknian yrityshautomon intensiiviesihautomossa syksyllä 2007, jolloin myös hankittiin asiantuntijapalveluita YRKE-esihautomorahoituksella sekä teetettiin markkinaselvitys Osaamiskeskusohjelma (OSKE) -yhteistyöllä. Hautomo auttoi myös yrityksen Venture Cup -kilpailun voittoihin liittyvässä viestinnässä.

Hautomoaikana Numcore Oy on saanut apua mm. rahoituksen suunnittelussa ja hankkimisessa, myyntityön kehittämisessä sekä kustannuslaskennassa. Yrityksen patentointistrategiaa on kehitetty mm. Tekesin rahoittaman ja hautomon koordinoiman TeveGrowth-ohjelman avulla.

Ympäristöarvojen merkityksen kasvu yhdessä energian ja veden käytön tehostamistarpeiden kanssa luovat uusia vaatimuksia prosessien monitoroinnille ja ohjaukselle. Kysyntää Numcoren tuotteille onkin nähtävissä.

Pitkä tähtäimen tavoitteena Numcorella on standardoida teknologiansa prosessiteollisuuden raaka-ainevirtojen tasalaatuisuuden hallintaan. Tulevaisuudessa se haluaa olla kansainvälisesti tunnettu mittausteknologian ja mittauspalveluiden tuottaja prosessiteollisuudessa ja päämarkkina-alueellaan.

Numcoren tiimi (vasemmalta lukien): Jaakko Rintamäki, Anssi Lehikoinen, Mikael Kolehmainen, Marko Vauhkonen, Jari Kaipio, Juha Reunanen, Tapani Timonen, Mika Mononen, Villesamuli Normi ja Timo Yletyinen.

Numcore on Venture Cup -voittaja vuodelta 2008. Yritys voitti jokaisen vaiheen liiketoimintasuunnitelmakilpailussa.

Kuvat: Numcore Oy
Teksti: Pia Pere-Vanhanen & Numcore Oy



Päivitetty 20.11.2009

 

(Klikkaa kuvaa ja tutustu Numcore Oy:n esitteeseen...)

Paluu sivun alkuun