Turvallisuutta ja tehoa lisäävät eristejärjestelmät

Adiabatix Oy suunnittelee ja valmistaa teollisesti valmistettavista moduuleista koostettavia, ihmisten ja ympäristön turvallisuutta parantavia eristejärjestelmiä vaativiin teollisiin kohteisiin, uusimpana kohteena ydinvoimalaitokset.

Adiabatix Oy perustettiin 2000-luvun alussa luomaan uusi teollinen eristystuote ydinvoimalaitoskäyttöön. Tuotteen käyttökohteet osoittautuivat laajemmiksi ja aluksi lanseerattiinkin sovelluksia muille teollisuuden aloille. Yrityksen eristysmoduulijärjestelmiä on asennettu muun muassa voimalaitoksiin, laivoihin ja prosessiteollisuuden tuotantolinjoille.

”Vuonna 2008 olemme vihdoin suuntaamassa ydinvoimalaitoksiin täysin testatulla tuotteella. Tuote parantaa ydinvoimalaitoksen reaktorirakennuksen eristystöissä merkittävästi henkilö- ja laitosturvallisuutta sekä vuosihuollon tehokkuutta. Säteilyannos työntekijää kohden laskee ja purkamiseen ja uudelleenasentamiseen käytettävä aika vähenee”, toteaa toimitusjohtaja Arto Laasanen Adiabatix Oy:stä.

Yhtiön tuotteen kaupallinen nimi on Adi-IMS® insulation module system. Sen pohjalta voidaan valmistaa erilaisia sovelluksia. Esimerkiksi Adibox® ja Adi-XP® ovat eristysmoduulijärjestelmiä isojen diesel- ja kaasumoottoreiden pakosarjan ja pakoputkiston eristämiseksi. Palvelutuotteen Adi-SiSu®:n avulla puolestaan kartoitetaan teollisuuslaitoksen tai konehuoneen teknisten eristeiden kunto lämpökuvaamalla ja mittaamalla sekä luodaan tarpeen mukaan asiakkaalle parannussuosituksia.

Adiabatix räätälöi erilaisista materiaaleista tuotteita myös kohteisiin, joissa tekniselle tasolle ja laadukkaalle ulkonäölle asetetaan erityisen korkeat vaatimukset. ”Toimitimme eristeratkaisun muun muassa erään Suomessa rakennetun luksuspurjealuksen konehuoneeseen. Tässä kohteessa käytimme avaruusteknologiasta johdettuja tuoteratkaisuja.”

Eristämisen ideana on vähentää lämpöhukkaa, suojata kalliita laitteita sekä torjua tulipaloja ja onnettomuuksia. ”Tuotekehityksessämme huomioimme tuotteen koko elinkaaren. Lähtökohtina ovat kokonaistaloudellisuus, turvallisuus ja ekologisuus. Käytämme ympäristön kannalta mahdollisimman edullisia tekniikoita ja materiaaleja”, Arto Laasanen sanoo.

Adiabatix Oy:ssä kehitetään parhaillaan uusille ulkomaisille asiakkaille vuonna 2009 tuotantoon tulevia uudenlaisia eristesovelluksia. Jo nyt vankkaan kasvuun tähyävän vaasalaisyrityksen liikevaihdosta yli 95 prosenttia tulee joko suoran tai välillisesti viennistä.


Kumppanuudet kivijalkana


Adiabatix Oy tekee kiinteää yhteistyötä asiakkaidensa tuotekehitys-, valmistus- ja käyttöryhmien kanssa. Alihankkijoita yritys käyttää materiaalien hankinnassa, tuotteen teknisessä valmistuksessa ja pakkaamisessa.

Toimintansa yritys aloitti teknologiakeskus Oy Merinova Ab:n yrityshautomon siipien suojassa. Merinova tarjosi apua muun muassa liiketaloudelliseen suunnitteluun ja immateriaalioikeuksien hankintaan liittyvissä asioissa. Hautomon kautta yritys sai Tekesin LIKSA-liikeidean kehittämisrahoitusta, jonka turvin Laasasen mukaan luotiin kattava ja toimiva liiketoimintasuunnitelma.

”LIKSA:n pohjalta puolestaan pääsimme Sitran INTRO-palveluun, jossa etsitään pääomasijoittajia. Samanaikaisesti esittelimme suunnitelmaamme myös paikallisille sijoittajille. Useat pääomasijoittajat kiinnostuivatkin yrityksestämme. Päädyimme paikallisiin sijoittajiin, joilla oli vahva kokemus energia-alalta ja jotka olivat valmiita pitkään sijoitukseen ja osallistumaan aktiivisesti myös yrityksen operatiiviseen toimintaan”, Arto Laasanen kertoo. Adiabatixin yhteistoiminta Merinovan kanssa jatkuu edelleen muun muassa tiedonvaihtona, joka puolestaan edistää verkottumista sidosryhmien kanssa.


Lisätietoja


Adiabatix Oy
Arto Laasanen
Puh. 050 4687 291, 06 3610 390
arto.laasanen(at)adiabatix.fi
www.adiabatix.fi


www.merinova.fi
www.tekes.fi

Teksti: Sanna Karvonen.
Kuva: Adiabatix Oy.


Päivitetty 30.5.2008

 








Tekes ja TEKEL tekevät viestintäyhteistyötä. Tämä yritysesimerkki on luettavissa myös






"Vuonna 2008 olemme vihdoin suuntaamassa ydinvoimalaitoksiin täysin testatulla tuotteella."






"Tässä kohteessa käytimme avaruusteknologiasta johdettuja tuoteratkaisuja.”

Paluu sivun alkuun