| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » TEKEL-verkosto | |
TEKEL-verkostoSuomalaisten teknologiakeskustoimijoiden verkostoTEKEL-verkosto on suomalaisten teknologiakeskustoimijoiden valtakunnallinen yhteistyöverkosto, johon kuuluu 30 jäsentä yliopisto- ja korkeakoulukaupungeissa. TEKEL-jäsenkeskukset edistävät teknologiaintensiivisen liiketoiminnan ja kasvuyritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä. Teknologiakeskukset ovat alueellisten vahvuuksien hyödyntämiseen perustettuja itsenäisiä yrityksiä. Niiden omistajakunta koostuu yrityksistä, yliopistoista, kunnista, rahoituslaitoiksista, järjestöistä, säätiöistä ja yksityisistä sijoittajista. Yhtiöissä on paikallinen johto sekä usein elinkeinoelämää, yliopisto- ja tutkimuskenttää sekä kuntasektoria laajasti edustava hallitus.
|
|
| 29.7.2010 klo 16:20:15 | |