« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Teknologiakeskustoiminta » Ohjelmat ja verkostot » EU-hankevalmistelijoiden koulutus

EU-hankevalmistelijoiden koulutus

TEKEL on aloittanut keväällä 2010 valtakunnallisen koulutushankkeen, jonka tavoitteena on kehittää suomalaisten valmiuksia ja osaamista vaativissa EU-hankevalmisteluissa.

Suomalaiset yritykset ja tutkimustahot ovat aktiivisia osallistujia EU-hankkeissa. Hyvän hankkeen kokoaminen ja hakemuksen valmistelu vaatii monenlaista erityisosaamista ja hyvää kielitaitoa, jotta tehty työ olisi tuloksekasta.

EU-koulutuspaketin sisällöstä

TEKELin järjestämä koulutus koostuu useasta moduulista ja siinä pureudutaan EU-puiteohjelmien lisäksi myös muihin EU-ohjelmiin. Koulutuksen sisältö käsittelee EU:n puiteohjelmien perusteita ja pitää sisällään työkaluja muun muassa hankehallintoon, sopimusjuridiikkaan, raportointiin ja kumppanuuksien etsimiseen.

Koulutuksen suorittaneet henkilöt voivat halutessaan osallistua sertifiointikokeeseen. Hyväksytysti kokeen suorittaneiden nimet julkaistaan EU:n tutkimus ja innovaatio-ohjelmien verkkosivuilla.

 

Koulutuksen rakenne ja toteuttajat

Koulutus koostuu moduuleista, jotka räätälöidään koulutettavien valmiuksien ja kiinnostuksen pohjalta. Koulutuksen kesto on noin 3-4 lähi- ja 6-8 etäkoulutuspäivää.

Hankkeen toteuttajana on TEKEL Oy ja osatoteuttajana Hermia Oy. Toteutusajankohta on 2010–2012.

Koulutuksen toteuttajat kilpailuttavat koulutuskokonaisuudet ja ostavat koulutuksen kouluttajilta. Koulutuksen sisältöjä suunnitellaan yhteistyössä TEKESin EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmien asiantuntijoiden kanssa.

Koulutushankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR), jonka myöntää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Koulutukseen osallistujilta edellytetään koulutusajan palkkakustannusten raportointia. Koulutukseen osallistumismaksu on 300 euroa jokaiselta koulutettavalta ja 500 euroa niin kutsuttua kuntarahoituspanosta. TEKEL hoitaa kuntarahoituksen keräämisen.



Päivitetty 3.5.2011

Hankeosaajien lista

TEKELin hankevalmistelijoiden koulutuksen suorittaneilla on mahdollisuus suorittaa testi, jonka tarkoituksena on osoittaa pätevyys vaativissa EU:n 7. puiteohjelman hankevalmistelutehtävissä. Listaa testin hyväksyttävästi suorittaneista ylläpidetään TEKESin EUTI:n sivustolla.
Koulutusmateriaalit löytyvät TekelNyt-tietokannasta. Tunnukset Taija Ventolta.

7.2.2012 klo 16:37:57