« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Teknologiakeskustoiminta » Yliopisto- ja korkeakouluyhteistyö

Yliopisto- ja korkeakouluyhteistyö

Yliopisto- ja korkeakouluyhteistyö teknologiakeskustoiminnan ytimessä


Teknologiakeskusten ja yliopisto- ja korkeakoulumaailman silta on ollut vahva teknologiakeskustoiminnan alkutaipaleelta saakka. Perusajatus tuloksellisesta ja asiakasyrityksia hyödyntävästä yhteistyöstä on sisäänrakennettu teknologiakeskustoiminnan periaatteisiin. Lähtökohtaisesti yhteistyön tulee tuottaa konkreettista hyötyä myös yliopistolle tai korkeakoululle.

Teknologiakeskusten ja yliopistojen ja korkeakoulujen yhteistyömuodot ovat monimuotoisia ja vaihtelevat alueittain. Yleensä yhteistyö näkyy erityisesti yrityskehityspalvelujen kehittämisessä ja toteutuksessa, esihautomo- ja hautomotoiminnassa, teknologiahautomoiden asiakasyritysrakenteessa, yhteistyöprojekteissa sekä tilayhteistyössä. Monilla alueilla yliopistot myös omistavat osuuksia teknologiakeskuksista.

Päivitetty 4.1.2010

Kuva: TEKEL.


7.9.2010 klo 06:38:15